Muut

Autoilija, pakkaset ovat jo matkalla!

  • Epari

Sääennusteiden mukaan ainakin loppuviikko kärvistellään kovassa pakkasessa. Pakkanen tarkoittaa perinteisesti ongelmia autoilijoille. Riskit voi onneksi minimoida pienellä vaivalla ja ennakoinnilla.

Autoliiton tilastojen mukaan yleisin tielle jäämisen syy on akkuperäinen ongelma. Usein matka ei ole tällöin päässyt edes alkamaan, vaan auto ei yksinkertaisesti käynnisty. Ongelmien välttämiseksi akun kunto kannattaa testauttaa säännöllisesti. Jos akku alkaa olla tiensä päässä tai se oireilee esimerkiksi autoa käynnistettäessä, kannattaa akku vaihdattaa ennen kuin auto jättää ensimmäisen kerran tielle.

Akun elinikään voi vaikuttaa omalla toiminnallaan. Varsinkin pakkasilla lyhyiden matkojen ajamista pitää välttää. Niissä akku ei ehdi latautua ja jonakin aamuna auto ei vain käynnisty. Polttoainekäyttöinen lisälämmitin tyhjentää myös akkua.

Jäähdytin- ja pesunesteen pakkaskestävyys on myös hyvä tarkistaa, sillä liian laimeat nesteet voivat jäätyessään rikkoa muun muassa putkia ja letkuja. Dieselautoilijoiden pitää huomioida tankatessaan, että tankissa on riittävän pakkaskestävää polttoainetta.

– Jos on luvassa todella kovia pakkasia, kannattaa hakeutua tankkaamaan huoltoasemalle, josta saa arktista dieseliä. Polttoaineen pakkaskestävyyden voi tarkistaa dieselpistoolin vieressä olevasta tarrasta.

Mahdolliseen matkan katkeamiseen on varotoimista huolimatta syytä varautua. Autossa on syytä pitää mukana lämmintä vaatetta lyhyilläkin matkoilla.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka