Muut

Emil Lidman mukaan maajoukkueeseen

  • Epari

SJK:n Emil Lidman valittiin Suomen U19-maajoukkueeseen, joka kohtaa EM-karsinnan kenraaliharjoituksessa kaksoismaaottelussa Tshekin syyskuun alussa Tampereella ja Eerikkilässä.

Lidman on 17-vuotias keskikenttäpelaaja, joka on tehnyt jo debyyttinsä SJK:n paidassa myös Veikkausliigassa. Uran ensimmäinen liigamaali syntyi heinäkuussa, kun Lidman teki 1-0 voittomaalin KTP:n verkkoon. Kerho 07 Akatemian mukana Kakkosen Pohjoislohkossa, Lidman on tehnyt tällä kaudella jo kahdeksan maalia.

Lidman oli päättyvällä viikolla mukana maajoukkueen leirillä Eerikkilässä ja päävalmentaja Jarkko Wissin mukaan leiri antoi joukkueelle hyvän pohjan matkalle kohti Tshekki-otteluita.

– Tämän viikon leiri meni hyvin. Ryhmässä oli hyvä henki ja kilpailutilanne. Osa pelaajistahan ei ollut seurajoukkuekiireittensä takia leirillä mukana. Nyt on todella kilpailua paikoista ja valinnat eivät olleet lainkaan itsestään selviä, Wiss kertoo Palloliiton nettisivuilla.

Pelaajaryhmää täydennetään vielä yhdellä pelaajalla lähempänä syyskuun ensimmäisen viikon lopulla pelattavia otteluita.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka