Muut

Jalkapallostadionia valetaan jo

  • Epari

Seinäjoen Jalkapallokerhon (SJK) tulevan kotistadionin rakennus on edennyt siihen vaiheeseen, että stadionin pääkatsomon perustuksien ensimmäinen betonivalu tehtiin eilen.

Seinäjoen kaupunki on jo aiemmin saanut valmiiksi alueen raivaustyöt ja vetänyt viemäriputket alueelle. Kentän sekä valot rakentaa kaupunki, mutta varsinaisen stadionin ja sen lämpimien tilojen rakentamisesta vastaa stadionyhtiö, jossa SJK on mukana.

Jalkapallokerholle stadionprojekti on valtava harppaus eteenpäin ja ensimmäistä valua oli paikanpäällä seuraamassa myös kerhon johtoa.

– Oma kotistadion pitää olla. Nyt siitä tulee todellisuutta. Moni tulee vielä haukkomaan henkeään, kun stadion alkaa tähän nousemaan. Tästä tulee aika massiivinen ja mahtava stadion, sanoo SJK:n toimitusjohtaja Janne Kotamäki.

Stadionin kapasiteetti on noin kuusituhatta katettua katsomopaikkaa ja palvelut ovat Kotamäen mukaan huippuluokkaa.

– Pääkatsomoon tulee kaksi ravintolamaailmaa. Kolmanteen kerrokseen mahtuu noin 400 ihmistä ja toisessa kerroksessa olevaan 500 ihmistä. Lisäksi tulee myyntipisteitä ympäri kenttää. Stadionia on mietitty myös sen mukaan, että se on myös tapahtuma areena. Varmasti konsertteja tullaan ainakin järjestämään ja avajaiskonsertista on jo keskustelut käynnissä tällä hetkellä, kertoo Kotamäki.

Ensimmäinen ottelu uudella ja täysin valmiilla stadionilla tullaan pelaamaan näillä näkymin kesäkuussa 2016. Projektiaikatauluun vaikuttaa oleellisesti muun muassa tuleva talvi ja säätilat.

– Tärkein tavoite on että ainakin europelit pelataan täällä, Kotamäki sanoo.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka