Muut

Kelpaisiko ilmainen kyyti kaupungille?

  • Epari

Keskikaupungin yö -tapahtumaan pääsee bussilla iltamyöhään saakka. Lauantain päivävuorot maksuttomia

Keskikaupungin yön yhteistyökumppani Komia liikenne tarjoaa tapahtuman aikana lauantain 5.9. normaalit bussivuorot ilmaiseksi.

– Ajatus on, että ihmiset tulevat kokeilemaan, miten mukava ja nopea nykyaikainen bussi on. Monen viimeisimmät muistot busseista ovat esimerkiksi koulukyydeistä 70- tai 80-luvuilta, kertovat Sami Heinimäki ja Jukka Sarho Komia Liikenteeltä.

Ilmainen bussikyyti on hyvä mahdollisuus hypätä bussin kyytiin vaikka koko perheellä. Perheen pienimmille matka on omanlaisensa elämys ja isommat säästyvät vaivalta.

– Parkkeerausongelmat ainakin poistuvat samantien, Sarho kannustaa.

Yöllä tapahtumaan kulkee erillinen yöbussi, joka on tuttu monille kesätapahtumien ajalta.

– Matkustajamäärät ovat olleet hyviä ja toiveita jatkuvasti myöhäisemmille yövuoroille on. Valitettavasti tällä hetkellä niitä ei voida tehdä kuin tilausajoina byrokratian vuoksi. Onneksi tapahtumajärjestäjät ovat ottaneet meidät hyvin vastaan ja kesän aikana yöbussivuorot ovat kulkeneet useana viikonloppuna.

Vuoroja kulkee kolmesta eri suunnasta: Katajalaakson, Hyllykallion sekä Kasperi/Kärki/Pajuluoman suunnasta. Yöbussi kulkee takaisin päin aina kolmeen saakka ja ajot alkavat heti normaalien bussivuorojen loputtua.

– Komia liikenne ja Keskikaupungin yö -yhteistyöltä toivotaan ennen kaikkea sitä, että ihmisten olisi mahdollisimman helppoa kulkea kaupungin tapahtumaan joka puolelta Seinäjokea.

Sami Heinimäki kertoo, että bussilla kulkeminen on yhä enemmän trendi.

– Meidän teini-ikäiset kulkevat mieluiten kaupungille kaveriporukalla bussin kyydissä. Siinä on se oma juttunsa ja varsinkin nuorten asenteissa tämän jo näkee.

Nuorten lisäksi kaupungin sisäisen julkisen liikenteen ovat löytäneet työssä käyvät ihmiset.

– Tarkkaa tietoa meillä ei siitä ole paljonko työliikenne on vuoden aikana kasvanut, mutta arvio on, että vuodessa kasvua olisi tullut 10-20 prosenttia, Heinimäki toteaa.

Katso aikataulut osoitteesta www.komialiikenne.fi

Teksti: Laura Syväoja

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka