Muut

Kuntien itsehallintoa korostettava uudistuksessa

  • Epari

Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen muistuttaa sekä kuntien itsemääräämisoikeudesta että tulevien sote-alueiden itsehallinnosta uudistusta valmisteltaessa.

– Kuntien lausuntoaika itsehallintoalueiden perusteista on alkanut. Kunnilta puuttuu vielä paljon tietoa uudistuksen käytännön vaikutuksista, mutta jo nyt kannattaa korostaa itsehallinnon merkitystä ja uudistuksen perustavoitteita, Koskinen sanoi tänään perjantaina Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuudessa.

Kunnalliseen itsehallintoon kuuluu, että kunnat saavat itse päättää, mihin alueeseen kuuluvat. Monet kunnat kuuluvat nyt eri maakuntaan kuin sairaanhoitopiiriin. Tähänkin asti maakunnan vaihtaminen on ollut mahdollista asiointipainotusten muuttuessa vuosien myötä.

Koskinen korosti paluuta perusasioihin: sote-uudistuksen tavoitteena on vahvistaa sosiaali- ja terveyspalveluja asukaslähtöisesti ja vaikuttavasti. Erittäin tärkeä kysymys on kuntien vastuulle jäävän terveyden edistämisen kytkeminen itsehallintoalueiden toimintaan, ja siksi uudistuksen rinnalla on mietittävä tulevaisuuden kunnan tehtäviä ja roolia alueensa elinvoiman kehittäjänä.

– Hallituksen linjausten mukaan itsehallintoalueiden päätöksenteko perustuu omiin suoriin vaaleihin. Kunnat eivät siis käytä valtaa itsehallintoalueilla, mutta ne eivät myöskään ole valtion hallinnon jatke. Liian tiukka valtion ohjaus romuttaa itsehallinnon idean, alueellisen aloitteellisuuden ja demokratian toteutumisen, Koskinen sanoi.

Koskinen toivoo kuntien saavan mahdollisimman pian valmistelutietoa muun muassa tehtävien jaosta, rahoitusjärjestelyistä ja kiinteistöomaisuuden kohtalosta. Kuntien lausunnonantoa selkeyttävänä hän piti esimerkiksi sitä, että hallitus on linjannut, ettei toisen asteen koulutus ainakaan alkuvaiheessa siirry itsehallintoalueille.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka