Muut

Nuoria kannustetaan kalaan

  • Epari

Nuorten heikentynyttä kalastusharrastusta elävöitetään esimerkiksi Lähelle kalaan -hankkeen avulla.

Nuorten innostus kalastukseen on vähentynyt huomattavasti viime vuosina. Kyrkösjärvellä maanantaina alkaneen Lähelle kalaan -hankkeen tarkoitus on edistää kalastusharrastusta erityisesti nuorten kohdalla. Samalla halutaan kannustaa myös aikuisia lähialueille kalastamaan ja muistuttaa, että se on myös kaupunkiympäristössä mainio vapaa-ajan viete.

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön kalastusohjaajana Etelä-Pohjanmaan alueella aloittanut Heidi Pernu järjestää heinäkuussa onkimisiltoja lapsille ja nuorille Kyrkösjärvellä. Myös aikuiset ovat tervetulleita. Ensimmäiseen iltaan saapui kahdeksan alle 18-vuotiasta lasta ja nuorta.

– Aloitus oli hyvä, ja olemme tyytyväisiä väkimäärään. Mukaan mahtuu kuitenkin enemmänkin kalastajia, Pernu kertoo.

Nuorten heikentynyt innostus kalastukseen näkyy muun muassa siinä, että piirien jäsenseuroissa nuorisomäärät ovat vähentyneet, ja nuoret eivät enää osallistu esimerkiksi onki- ja uistelukilpailuihin.

– Nuorisotoimintaan ei ole panostettu tarpeeksi. Nyt sitä on tarkoitus elävöittää esimerkiksi tämän hankkeen avulla.

Uutena toimintana alkaa syyskuussa nuorille suunnattu kalastuskerho Seinäjoella.

– Monet nuoret ovat kilpailuhenkisiä, mutta he eivät tiedä, että kalastuksessa voi kilpailla aina MM-tasolla asti, kilpaonginnan maailmanmestaruuskisoihin elokuussa Espanjaan lähtevä Pernu huomauttaa.

Lähelle kalaan -hanke sai toivotun vastaanoton Kyrkösjärvellä, jossa on monipuoliset kalastusmahdollisuudet.

– Moni nuori onkija ei olisi malttanut lähteä pois. Myös vanhemmat olivat tyytyväisiä tähän mahdollisuuteen ja lupasivat tuoda lapsensa ensi viikolla uudestaan.

Omia välineitä ei tarvitse ottaa mukaan, nimittäin Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri lainaa onget ja syötit.

– Ne, jotka jo osaavat, saavat onkia vapaasti. Halukkaille opastamme esimerkiksi syötin laittamista ja välinetietoutta.

Kalastusillat ovat maksuttomia eivätkä vaadi ennakkoilmoittautumista.

Teksti Paula Myllykoski

Lue koko artikkeli 13.7.2016 julkaistusta Eparista tai näköislehdestä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka