Muut

Rintaniemen taidetta Pruukinrantaan

  • Epari

Seinäjoen asuntomessualueella Pruukinrannassa nähdään useita ulkotilaan pystytettyjä taideteoksia.

Taiteilijat, joiden teokset Pruukinrantaan ovat asettuneet, ovat Seinäjoella asuva ja työskentelevä muotoilija ja kuvanveistäjä Päivi Rintaniemi sekä seinäjokelaislähtöinen, nykyisin Nokialla asuva kuvataiteilija Elina Lind. Lisäksi Näppi käsityö- ja muotoilukoulun sekä taidekoulu Oivan lapset ja nuoret ovat toteuttaneet taideteoksia alueelle.

Päivi Rintaniemen kookas kolme metriä korkea betoniveistos A Big Hug on muotokieleltään tyylitelty ihmishahmo. Messureitin alussa sijaitseva veistos ilmentää yhteisöllisyyttä ja toisesta välittämistä. Veistoksen innoittamana messujen jokaisena päivänä klo 14 vietetäänkin halaushetki.

Puukerrostalo Mäihän pihapiirin sijoittunut Elina Lindin teos Tervahauta on tervahaudan muotoon veistetty, kaupunkiviljelyyn tarkoitettujen kasvatuslaarien tervantuoksuinen muodostelma. Teos linkittyy Pruukinrannan alueen historiaan, mutta on myös moderni ja urbaanin yhteisöllisyyden ilmentymä. Teos on samaan aikaan ympäristötaideteos, viherrakentamisen elementti ja ihmisiä yhdistävä tekijä.

Näppi käsityö- ja muotoilukoulun oppilailta on alueella kaksi teosryhmää. Teosten tekijöinä on ollut 150 seinäjokelaista lasta ja nuorta. Tuolileikki–betonituolit syntyivät moniaistisesti aluetta havainnoiden, ideana oli tehdä leikittävä veistos. Jatkokehittelyyn valikoitui junamainen veistos, joka toteutettiin lopulta viitenä mosaiikilla päällystettynä betonituolina. Lisäksi näppiläiset ovat tehneet sarjan betoniveistoksia, jotka kantavat nimeä “Paikan henkien maailmaa”. Taidekoulu Oivan nuoret taas ovat suunnitelleet alueen liikennemerkit uusiksi – rakkauden nimessä.

Seinäjoen kaupunki valitsi luonnosten perusteella toteutettavaksi kaksi teosta, jotka jäävät pysyvästi esille asukkaiden ja vierailijoiden iloksi. Teosten hankinnassa on toteutettu taiteen prosenttiperiaatetta, jonka edistämiseksi Seinäjoki sai valtion avustusta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka