Muut

SJK vahvistaa puolustusta maajoukkuepelaajalla

  • Epari

Suomen maajoukkueen puolustaja Juhani Ojala siirtyy SJK-paitaan. SJK ja Ojala solmivat pelaajasopimuksen, joka käsittää kauden 2016 loppuun ja seuraavan kauden 2017.

Ojala siirtyy SJK:n harjoitusvahvuuteen maanantaina 5.9. pelattavan Suomen MM-karsintaottelun jälkeen ja hän on joukkueen käytettävissä heti. Kaikkiaan 16 ottelua A-maajoukkueessa pelannut, 27-vuotias Ojala, edusti edelliset kolme ja puoli vuotta Venäjän pääsarjassa pelaavaa FK Terek Groznyita. Hän on HJK:n kasvatti ja on voittanut Suomen mestaruuden kolmasti, sekä valittu kertaalleen Veikkausliigan parhaaksi puolustajaksi. 191-senttisen Ojalan pelipaikka on keskuspuolustuksessa.

– Todella hyvät fiilikset siirrosta. Olen kuullut SJK:sta todella paljon hyvää. Seura on hyvin hoidettu ja olosuhteet ovat huippukunnossa, kommentoi Juhani Ojala.

Ojala kertoo, että hänellä on ollut erittäin vaikeat viimeiset kaksi vuotta. Pelit ovat jääneet vähiin vakavan polvivamman sekä vaikeiden Venäjän aikojen vuoksi.

– Siksi koin että haluan tulla Suomeen ja saada uuden alun uralleni. SJK:ssa pääsen uuteen ympäristöön ja ammattimaisten valmentajien valmennukseen, joten varmasti saan urani täällä uuteen nousuun, kertoo Ojala.

Suomen maajoukkuepuolustaja on parhaillaan valmistautumassa Suomen MM-karsintaurakan avausotteluun, mutta miehen uudessa seurassa tiedetään mitä saadaan.

– Ojala on erittäin laadukas pelaaja, joka on kärsinyt vammoista viime vuosina. Päästessään täyteen pelikuntoon, hän on huippuvahvistus meille, kommentoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari

Ojala esitellään medialle Suomen U21-maajoukkueen Saksaa vastaan pelattavan ottelun yhteydessä. Suomi - Saksa U21 EM-karsintaottelu, pelataan Seinäjoen OmaSp Stadionilla tiistaina 6.9. klo 19.00.

SJK:n seuraava ottelu on perjantaina 9.9.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka