Muut

SM Pohjanmaa-ralli paketoi rallin SM-sarjan talvikauden

  • Epari

Rallin SM-sarjan kolmas osakilpailu, SM Pohjanmaa-ralli ajetaan 6.-7. maaliskuuta Seinäjoella. Kaksipäiväinen kilpailu sisältää kuusi erikoiskoetta, joilla pituutta on yhteensä 112 kilometriä.

Rallin ilmoittautui määräaikaan mennessä yhteensä 116 kilpailijaa. Järjestäjä Pohjanmaa Ralli ry jäi hiukan osallistujatavoitteestaan, mutta listaa silmäiltäessä voitaneen todeta laadun korvaavan määrän, sillä mukana ovat kaikki SM-sarjaa kiertävät kuljettajat.

Kummatkin kauden ajetut kilpailut voittanut Juha Salo lähtee ennakkosuosikkina SM1 -luokkaan.. Salon luokassa haastajiksi ilmoittautuvat ainakin Ari Vihavainen, Mikkelin väliin jättänyt Jarkko Nikara sekä Mikkelissä kolmanneksi ajanut Teemu Suninen.

Laihian Joni Nikko lähtee Seinäjoelle SM2-luokan pistejohdossa. Eroa tosin ei ole kuin 3,5 puolipistettä toisena olevaan alavutelaiseen Teemu Asunmaahan. Seinäjokelaista Kristian Kiviniemeäkään ei ole syytä unohtaa kärkitaisteluista.

– Ajoin autolla noin 40 kilometrin testin viime lauantaina. Teimme auton jousitukseen muutoksen, joka tuntui tosi hyvältä. Uskon, että tällä säädöllä saamme luottamuksen auton käyttäytymiseen paremmaksi. Kyllä voitto on tavoite, Kiviniemi toteaa täynnä itseluottamusta.

SM3-luokassa Jari Huttunen lienee vahvin ennakkosuosikki. Kampoihin Huttuselle kuitenkin panevat ainakin Jaro Kinnunen, Joonas Tokee sekä Ville-Markus Marttinen.

SM4-luokassa Mikkelissä paluun sarjaan tehnyt Joonas Lindroos vei voiton lähes puolen minuutin erolla, ja ainakaan kaasujalkaa jämsäläinen tuskin Seinäjoella nostaa. Ilmaiseksi luokan voitto ei silti varmasti tule, koska kärkisijoista ajavat myös luokan pistejohtaja Ville Hautamäki sekä toiselle sijalle Mikkelissä sijoittunut Jarkko Savolainen.

Vaihtelevat säätilat haittaavat tällä hetkellä kisan järjestäjiä, mutta järjestelyt ovat aikataulussa ja etenevät suunnitelmien mukaan. Mahdollisista muutoksista reitin suhteen päätetään tarvittaessa kilpailun aikana.

Rallin kilpailukeskuksena toimii Hotelli Sorsanpesä Seinäjoella. Kilpailun lähtö tapahtuu hotellilta perjantaina klo 20.00 ja maaliin tullaan samaan paikkaan lauantaina klo 18.30 alkaen. Perjantaina ajetaan kaksi erikoiskoetta Seinäjoen suunnalla.Lauantaina vuorossa on neljä erikoiskoetta ja kilpailun huoltoparkki on koko päivän legendaarisen Veljekset Keskisen kyläkaupan pihalla. Kilpailun järjestää kuuden seuran yhteistyössä vuonna 2011 perustettu Pohjanmaa Ralli ry.

Teksti: Vesa Rauhala

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka