Yksi onnekkaasti valittu rasti armeijan ilmoittautumislomakkeessa piti lapualaisveteraanin itäkarjalaisella lentokentällä kolmen vuoden ajan.
Vuosina 1939-1940 käytyyn talvisotaan Suomi lähti melko heikolla ilmavoimien kalustolla. Sodan kuluessa uusia hankintoja tehtiin haalimalla lentokoneita ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Monet näistä olivat muiden maiden vanhentuneina hylkäämiä, mutta myös muutamia uusia lentokoneita pystyttiin hankkimaan. Kaikki hankinnat eivät valitettavasti ehtineet Suomeen talvisodan aikana.
Tilanne oli hieman parempi, muttei edelleenkään vahva. Jatkosodan syttyessä 22.6.1941 lentokoneita suomalaisilla oli noin 550.
Suomen ilmavoimien strategia sodan alussa oli ilmaherruuden saaminen ja sen jälkeen hävittäjätorjunta. Olemassa olevan kaluston ja sen vahvuuden huomioiden suomalaiset pärjäsivät hyvin ja säilyttivät ilmatilan hallinnan. Vuoteen 1943 asti amerikkalainen Brewster oli päähävittäjä. Koneella saavutettiin maailman huipputason tuloksia ilmasodassa vaikka Yhdysvaltain laivastossa konetyyppiä pidettiin epäonnistuneena. Suomalaisen lentämänä koneen voittosuhde oli 32:1.
Sodan loppu, kesä 1944 muistutti lukumääräisiltä voimasuhteiltaan jo talvisotaa, mutta Neuvostoliiton lentokalusto oli laadukkaampaa kuin talvisodassa.
Sodan päättäneessä Karjalankannaksen suurhyökkäyksessä 9.6.1944 Neuvostoliiton ilma-armeija ja Itämeren laivaston ilmavoimat varasivat maavoimien tukemiseen 741 lentokonetta, joista hävittäjiä oli 158, maataistelukoneita 298, pommikoneita 265 ja tiedustelukoneita 20 kappaletta.
Onnekas sattuma
Jatkosodan aikana suomalaiset koneet oli hajautettu monille kentille ja kentillä piilotettu metsiin. Vihollisen pommituksia vaikeuttaakseen rakennettiin myös valemaaleja. Lapuan Hellanmaalta kotoisin oleva Matti Rajala palveli jatkosodassa apumekaanikkona.
– Kaksi vanhinta meistä viidestä veljeksestä palveli talvisodassa. Tultuaan sieltä vanhin totesi, että nyt olisi muiden veljesten vuoro. Kolme meistä, eli ne joilla ikä riitti, ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi.
Rajala astui armeijaan välirauhan aikana 1.4.1941. Tikkakoskella vietetyn kolmen kuukauden alokasajan jälkeen syttyi sota. Rajalan onneksi hän oli kirjannut ilmoittautumislomakkeeseen rastin ilmavoimien kohdalle.
– Tuumasin vaan, että siellä voi maatilan poika ehkä oppia jonkun uuden taidonkin. Se oli onnekas juttu.
Sodan alettua Rajala siirrettiin Tiiksjärven lentokentälle Itä-Karjalaan. Siellä hän vietti lähes tarkalleen kolme vuotta. Mies sijoitettiin lentorykmenttiin 3, Rajalan muistelmissa kapteeni Kärnin tiedustelulentueeseen, johon kuului viisi FR-konetta eli Fokkeria. Tehtävät liittyivät koneen tankkaamiseen ja huoltamiseen. Asetta ei juuri tarvinnut nostaa.
– Ensimmäisenä yönä kentälle hyökkäsi kaksisataapäinen venäläisten vartio. Meille ei ollut ehditty antaa edes tunnistautumissalasanaa, joten siellä me olimme sekaisin venäläisten kanssa.
Huonosti johdettu yllätyshyökkäys ei onneksi johtanut miestappioihin eikä kentän menettämiseen.
– Muilla veljillä oli vaikeampaa. Yksi meistä jäikin sille tielle Viipurin valloituksen aikana 29. kesäkuuta 1944, mies muistelee.
Kirjekaverista vaimoksi
Sota-ajalta Rajalan mielessä vahvimpana eivät ole sodan kauhut vaan miehet, joiden kanssa kolmen vuoden aikana jaettiin kaikki. Oikeudenmukainen kapteeni Kärn ja supliikki kapteeni Kalima. Puuhun laskuvarjollaan roikkumaan jäänyt vänrikki Keso ja pohjoisen poika Kunnarin Oskari, joka kotireissuillaan haki Ruotsin puolelta sokeria. Kurikkalaiset Järvinen ja Hakola, kotikylän miehet Lahtisen Armas ja Hemmingin Väinö. Sekä Karjalasta kotoisin ollut Siitonen, joka nappasi Rajalalta yhden Ilkan ilmoituksen perusteella saaduista kirjekavereista.
– Sodan jälkeen se otti sen härmäläisen Mansikkamäen tytön vaimokseen. Se oli kai vähän parempi kirjoittamaan kuin minä, Rajala naurahtaa.
Hyvin kävi silti Rajalankin, vaikka ei kirjekaverin kanssa rakkaus roihahtanutkaan. Elämänikäinen kumppani löytyi kotiinpaluujuhlasta Hellanmaan koululta.
– Me oltiin hyvä pari. Ei tarvinnut koskaan edes riidellä. Hän on nyt ollut poissa jo 11 vuotta. Tuossa on hänen kuvansa, Rajala toteaa ja osoittaa kuvaa hyllyn päällä.
Nykyään Rajala asuu pojanpoikansa seinänaapurissa. Vuonna 1955 Raamatusta ostettu tila on jo kolmannen sukupolven hallinnassa. Neljättä sukupolvea edustavat pojanpojan kolme tytärtä.
Helmikuun 24. päivä mies viettää 95-vuotispäivää.
– Pääsin ripiltä vuonna 1938 ja silloin meitä oli 103 poikaa. Nyt meistä on elossa enää Malkamäen Väinö. Ei meitä veteraaneja enää montaa ole, mies huokaisee.
– Hyvä on elämä. Kiitollinen olen, kun minusta niin hyvää huolta pidetään.
Teksti: Laura Syväoja
Artikkeli julkaistu 30.11.2016 Eparissa.
