Muut

Tangohulina alkoi - Katso kuvat!

  • Epari

Perinteinen Tangoparaati aloitti Tangomarkkinat.

Tangolaulukilpailun finalistit, tämänvuotiset tuomarit ja entiset kuninkaalliset osallistuivat halki keskustan kulkeneeseen paraatiin. Ihmisiä kokoontui kaduille seuraamaan tangon tanssimista ja entisten kuninkaallisten laulamista. Matkalla esiintyivät muun muassa Kyösti Mäkimattila, Heidi Pakarinen ja Aki Samuli.

32. Tangomarkkinoiden ensimmäinen päivä sujui epävakaisessa säässä. Siitä huolimatta Tangokadulla tanssittiin porttien auettua.

– Ei me täällä auringon takia olla, vaan haluamme nähdä kuninkaallisia, Marita Kukkola ja Kari Sandholm tuumaavat.

Tamperelaiset ovat innokkaita tanssijoita. He ovat tanssineet yhdessä viitisen vuotta, mutta Sandholmin mittariin on kertynyt yhteensä 30 vuoden tanssikokemus.

– Täällä on parasta tunnelma. Odotamme hyviä tansseja.

Sandholm on käynyt Tangomarkkinoilla 10 vuotta, ja Kukkolalle tämä on viides kerta.

– Teemu Roivaisen keikkoja aiomme ainakin katsoa, koko viikonlopun Seinäjoella oleva tanssipari sanoo.

Myös Virittämöllä nähtiin Suomen eturivin artisteja. Perinteisesti mustiin pukeutuneen Anssi Kelan isot hitit saivat yleisön laulamaan kappaleita mukana.

Virittämön illan päätti kovassa nosteessa oleva Roope Salminen & Koirat. Debyyttialbumin kappaleiden lisäksi keikalla kuultiin aivan ensimmäistä kertaa perjantaina julkaistava seuraava single, Snadi.

Teksti: Paula Myllykoski

Katso lisää kuvia ja videoita Tangomarkkinoista Eparin Facebook-sivuilta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka