Mitä koulua sinä kävit, että sait alkaa iskäksi minulle, kysyi eräs viisivuotias poika isältään. Kun esikoiseni syntyi, en ollut koskaan pidellyt vauvaa sylissäni eikä kauppamaisterin koulutus asiaa auttanut. Lasteni elämässään on onneksi ollut muitakin lähiaikuisia ja steinerkoulu, josta itsekin sain eväitä kasvattajana kasvamiseen. Työ tekijäänsä neuvoi ja pärjääviä ihmisiä lapsistani on kasvanut.
Minun kasvattajaidolini on ollut anoppini. Hänen tapaansa toimia kuvaa tarina, jonka hän kertoi yli 90-vuotiaana. Tyttäreni leikki mummolan pihalla kuravellillä naapurin tytön kanssa. ”Paappa ne äkkäs tuvan klasista ja sanoo, jotta mee ny kieltämähän ja paa jotakin muuta tekemähän. Ei tuota kattele kukaan. Mä sanoon, jotta mee itte sanomahan tai katto muualle. Niillä on kivaa. Ei siinä kuinkaan käyny, pestihin käret, kun flikka tuli tupahan”
Olen kiitollinen, että olen saanut käydä elämänkoulua myös mumman roolissa. Nauttia niistä ajoista, kun tyttärenpoika lallatteli onnellisena mumma-mumma-mummaa, kun sai kuulla, että olin tulossa käymään. Hyväksyä sen, että kun iltahaleilla yritän oikaista yhdeksänvuotiaan poikittain olevaa peittoa, hän toteaa, että oikaisee itse, jos haluaa. Saan oppia kunnioittamaan heitä kasvavina nuorina, joilla on oma tahtonsa ja polkunsa.
Tyttäreni on kuvannut omaa mummaansa ystäväksi, jolle on voinut puhua kaikesta pelkäämättä tulevansa tuomituksi. Joka on aina ollut oma itsensä, leppoisa tyyppi, jonka kanssa kaikki asiat järjestyvät. Kukapa ei haluaisi olla sellainen äiti ja mumma!
En ehkä yllä näihin mittoihin, mutta parhaani olen tehnyt, kuten jokainen tekee. Ihailen perheitä, jotka neuvottomina hakevat apua jopa supernannyn asiakkaina ja saavat kaaoksen keskelle rakkauden lisäksi rajoja.
Äitienpäivänä minulla ei tapaa olla tungosta. Ehkä saan tyttärentyttären tekemän kortin, tytär voi soittaa ja pojat viestittelevät. Soitellaan sitten kun siltä tuntuu. Paras lahjani on eräänä syksynä tyttäreltäni saama viesti: ”Vuosien varrella olen oppinut yhä enemmän arvostamaan äitini taitoa kuunnella – tarjoamatta neuvoja”. Sain päästää irti lopuistakin haluistani muka tietää, mikä lapsilleni on parasta. Saan luottaa, että oma viisaus heitä ohjaa, kun tulevat kuulluksi ja saavat päästellä höyryjä viisautensa päältä.
Auli Laitila
Senioriviestijä
