Viime aikoina olen pohtinut useamman kerran yhteiskuntamme tilaa. Hyvinvointialueisiin siirtyminen on lisännyt diakoniatyön ja -työntekijöiden työkuormaa.
Diakoniatyötä haastetaan yhä vahvemmin ottamaan vastuuta toimeentuloon liittyvissä asioissa, joihin se ei pysty vaikuttamaan pitkäjänteisellä tavalla. Diakoniatyö paikkaa lisääntyvässä määrin toimeentulotukijärjestelmämme ontuvuudesta johtuvia vajauksia ottaen vastuuta tehtävistä, joiden ensisijainen järjestämisvastuu on lakisääteisillä sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavilla tahoilla.
Demokraattisen valtiomallimme mukaisesti ketään kansalaista ei jätetä tyhjän päälle silloin, kun hänen omat voimavaransa eivät riitä päivittäisistä arjen haasteista selviämiseen.
Perustuslain 19 pykälään on kirjoitettu auki, että jokaisella kansalaisella on lain suoma oikeus ja turva välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tämän turvatakuun toteutumisessa yhteiskunnassamme on tällä hetkellä suuria haasteita.
Seurakuntien diakoniatyö kohtaa viikoittain ihmisiä, joiden lakisääteiset etuisuudet eivät toteudu arjessa selviämiseksi. Tämän todellisuuden keskellä ei suuremmin lohduta ja luo toivoa maan taloudesta vastaavan ministerin taannoinen valokuva saksia heiluttelemassa hymyssä suin.
Tällä kuvallako ministeri ilmaisee myötätuntonsa heille, joihin nämä leikkaukset raskaimmin kohdentuvat?
Puolustukseksi ei kelpaa se, että kuva oli ilmeisesti alun perin tarkoitettu rajatulle joukolle nähtäväksi. Kuva välittää vahvan viestin kuvassa olevien suhtautumisesta heihin, joilla on todellinen hätä toimeentulonsa riittävyydestä ja pärjäämisestä. Heidän hätänsä ei ole vitsin aihe.
Maamme taloudesta vastaavalta ministeriltä voisi edellyttää parempaa tunneälyä aikana, jota sävyttävät jo muutoinkin huolta herättävät päivittäiset uutiset.
Nykyisessä ajassamme yksi kuva tulee ja toinen menee. Joillakin kuvilla on taipumusta tallentua muistiimme pidemmäksi aikaa. Ehkäpä näinä aikoina voisimme jakaa enemmän toivoa ja rohkaisua antavia kuvia niin reaalielämässä kuin somessakin. Niitäkin kuvia varmasti löytyy niin valtiovallalta kuin meiltä kaikilta.
Mieti, milloin viimeksi olet nähnyt voimaannuttavan kuvan. Pääsiäisenä minua puhutti pelkistetty kirkon alttarikuva hetkestä, jolloin kirkon elämässä alkoi uusi aamu ja toivo. Se on kuva, joka kestää ja säilyy ja antaa toivoa katsojalleen.
Otto Savolainen
Diakoniajohtaja
Seinäjoen alueseurakunta
