Kolumnit

Kuka arvioi pandemian lapsivaikutukset?

story-image
Kuva: Tomi Kosonen
  • Epari

Aluksi oli kaksi kuukautta etäkoulua. Aina muilla oli palaveri, kun halusin kysyä jotain. Opin kirjoittamaan lapun: MIL-LOIN SE LOP-PUU

Poissaoloja on kertynyt 160 tuntia. Kun nenä vuotaa tai kurkkua kutittaa, pitää jäädä kotiin. Oppimisvajetta, sanoo opettaja. Kun ehditään vähän korjata, tulee uusi aalto.

Koulussa kädet kuivuvat, kun niitä pestään paljon. Isoveljen päätä särkee, kun pitää käyttää maskia.

Harrastukset tauolla - harrastukset käynnissä – sitten taas tauolla. Partio etänä. Soittotunnit pidettiin välillä etänä, konsertit vain äidille ja isälle. Kuoroharrastus on kuulemma vaarallista.

Sain flunssan, testituloksessa kesti monta päivää. Pelotti, jos se on minulla.

Futisleiri peruttu. Turnaus siirretty tulevaisuuteen jo kolme kertaa. Taitoluistelukilpailut pidettiin ilman yleisöä.

Huvipuistoon ei menty, koska liikaa ihmisiä. Mökkireissut kaverin mökille kiellettiin, koska siellä oli kaverin paappa. Jos se saisi taudin.

Yökylä peruttiin, koska pikkuveljen nenä vuoti.

Minun oma oppilashuoltoryhmä oli etänä. Aikuiset mustia aukkoja ruudulla, kun muuten yhteys jäätyy. Pikkuveljen päiväkodissa käyvä toimintaterapia oli välillä taas tauolla, koska päiväkotiin ei otettu ulkopuolisia.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Huvipuistoon ei menty, koska liikaa ihmisiä. Mökkireissut kaverin mökille kiellettiin, koska siellä oli kaverin paappa. Jos se saisi taudin.

Mumma sairaana, ei saa mennä käymään.

Opettaja poissa, sairaana, karanteenissa. Sijaiseksi tuli joku, joka saatiin. Kouluterveydenhoitaja oli välillä kokonaan poissa, välillä rokottamassa.

Ravintolareissu syntymäpäivältä peruttiin.

Syntymäpäiväjuhlat siirtyvät. Piti täyttää 8 vuotta, täytänkin jo 10. Ei vieläkään tullut juhlia, joita odotin, koska omikron.

Pikkuveli on taas kotona, kun päiväkodista pyydettiin, voisiko varmuudeksi jäädä.

Mumma nukkui nyt pois, äiti kertoi. Äiti menee hautajaisiin, minä jään pois. Varmuudeksi, kun lapsilla on niin paljon tautia.

Koronapandemia täyttää pian kaksi vuotta. Siitä on tullut tuhatlonkeroinen mustekala, jonka vaikutukset yltävät yhteiskunnan eri tasoille ja kietoutuvat jokaisen elämään.

Lapsivaikutusten arvioinnilla tarkoitetaan ennakointia ja seurantaa siitä, millaisia hyötyjä ja haittoja erilaisista päätöksistä ja toimenpiteistä on aiheutunut lapsille.

Arviointia voi tehdä kunnissa, maakunnissa ja pian työnsä aloittavilla hyvinvointialueilla.

Ottakaa koppi!

Henna-Helmi Heinonen

MLL Seinäjoen puheenjohtaja, psykologi ja kirjailija

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka