Kuolema oli itselle pitkään hyvin kaukainen asia, koska lähipiirissäni en ollut sitä juurikaan kohdannut. Lääkiksen aikana se tuntui ensimmäisiä kertoja todella epäreilulta, kun kuolema kohtasi kollegan liian aikaisin. Se tuntui käsittämättömältä, miten nuori ihminen voi kuolla, kun on koko elämä vielä edessä?
Lääkäriksi valmistumisen kynnyksellä kuolema tuntui pelottavalta ja aivan kamalalta ajatukselta jos oma potilas kuolee. Olenko silloin epäonnistunut lääkärinä? Olenko tehnyt virheen, joka johti potilaan kuolemaan? Se tuntui myös päätetapahtumalta, joka tulisi välttää kaikin keinoin - vaikka samalla ymmärsin sen, ettei se ole pidemmän päälle vältettävissä.
Sittemmin viime vuosien aikana kuolema on muuttanut muotoaan ja merkitystään.
Välillä kuolema tulee, vaikka teimme kaikkemme ja rauhallisin mielin sen pystyy hyväksymään, mikäli kokee että hoito on ollut asianmukaista ja nyt vain ei ollut enempää tehtävissä. Toisaalta taas sen hyväksyminen on hankalampaa jos jää tunne, että olisi pitänyt tehdä enemmän, aiemmin ja paremmin. Mitä jos?
Välillä kuolema tuo helpotuksen, jota on pitkään odotettu ja siinä hetkessä koen myös tyytyväisyyttä lääkärinä, että ymmärsimme nyt antaa olla ja antaa ihmiselle luvan kuolla ilman, että pitkitämme väistämätöntä tilannetta turhaan.
On todella helppoa tehdä kaikkemme, mutta huomattavasti vaikeampaa ymmärtää, milloin pitää antaa olla.
Silti edelleen on paljonkin tilanteita, jolloin kuolema tulee yllättäen ja se on täysin epäreilua. Se tulee liian nuorelle, liian aikaisin. Ne tilanteet ovat raskaita ja erityisesti se omaisten kohtaaminen, kun on vain huonoja uutisia kerrottavana. Niin paljon mieluummin kertoisi siitä, miten teimme kaikkemme ja saimmekin hyvän lopputuloksen aikaan. Kaikkia ei voi kuitenkaan pelastaa.
Kaikesta huolimatta olen todella kiitollinen omasta työstäni. Miten paljon se antaa, vaikka se ottaakin. Silti se palauttaa ainakin minut niihin realiteetteihin, että osalle meistä on annettu täällä liian vähän aikaa elettäväksi. Ja meistä kukaan ei tiedä, paljonko aikaa on jäljellä.
Ei sitä kuolemaa kannata päivittäin pelätä, mutta välillä on hyvä pysähtyä oman elämän äärelle ja katsella, onko se sellaista elämää kuin itse täällä haluaa rajallisella ajallaan elää.
Jenni Puoliväli-Oksala
lääkäri
