Kolumnit

Pettymyksiäkö kesässä - on otettava jälleen käyttöön positiivisuus

story-image
  • Epari

Heinäkuun puoliväli on ylitetty. Se tarkoittaa monissa kodeissa sitä, että lomat alkavat olemaan loppupuolella, samoin kuin monilla vielä edessäpäin. Onpa myös koteja, joissa ei tänä kesänä lomaa vietetä. Oli miten oli, toivottavasti sinä olet voinut tänä kesänä tehdä sellaisia asioita omassa aikataulussasi ja rytmissäsi, joita olet toivonut tekeväsi, kun parin vuoden tauon jälkeen elämä on normalisoitunut juhlineen ja tapahtumineen. Toivottavasti olet rentoutunut ja palautunut elämäntilanteestasi riippumatta.

Tänä kesänä olen itse ollut paljon kotona. Ensin halusin rauhoittua ja sitten piti tietysti lomalla vähän sairastellakin, mikä vaikutti lasten kanssa yhteiseen tekemiseen. Äitinä se meni tunteisiin ja harmitti paljon.

Lasten ja nuorten silmin maailma ja asiat ovat ihan erilaisia, eivätkä he tilannetta jääneet murehtimaan. Kun ystäväni alkukesästä kysyi 7-vuotiaalta kuopukseltani, mitä haluat tehdä tänä kesänä, hän vastasi: pelata jalkapalloa ja hyppiä trampoliinilla. Sitä meillä on todellakin tehty. Lapsen toive kesästä on toteutunut, joten äitinä on annettava itselleen synninpäästö siitä, ettei matkattu kiirehtien sinne ja tänne.

Juuri nyt tuntuu siltä, että en ole vielä valmis töihin 1.8. Tiedän kuitenkin vanhasta tottumuksesta, että kun avaan oppilaitoksen oven, näen kaikki kollegani ja aloitamme syyskauden suunnittelun ja viimeistään sitten, kun ensimmäisen vuoden opiskelijat saapuvat oppilaitosten käytäville, tiedän olevani valmis syksyn koitoksiin.

Omalla kohdalla on otettava jälleen käyttöön positiivisuus. Ellen nyt tänä kesänä nähnyt teitä kaikkia ystäviä, joita olisin halunnut, tai en päässytkään kaikkiin kesätapahtumiin, joihin oli tarkoitus mennä, tai en tarjonnut kuopukselleni sirkushuveja, sain kuitenkin kesältä paljon muuta.

Olen tehnyt hankintoja, joita olen halunnut ja onpa takapihan remonttikin melkein valmis. Olen saanut myös ihmetellä luonnon kauneutta, tuntea aitoja tunteita, laiskotella ja nauttia pitkistä aamuista. Olen saanut ylpeänä seurata, kun esikoiseni on toteuttanut haaveitaan ja itsenäistynyt entisestään.

Oliko tämä kesä siis pettymys? Ei ollut. Toivottavasti myös sinä voit sanoa, että sinulla oli ja on hyvä kesä ja olet sen voimin valmis ottamaan alkavan aherruksen vastaan.

Joanna Silver

Opettaja, kuntapäättäjä (sd.)

Seinäjoki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka