Mummuni Sannin Siviä-siskon juhannushäitä vietettiin lapsuudenkotini pihapiirissä Alahärmässä hieman yli 80 vuotta sitten v.1941 - kesäsodan kynnyksellä.
Liikekannallepano oli parhaillaan käynnissä ja eteläpohjalaisia joukkoja koottiin hyökkäyssotaa varten. Niin myös paappani Jaakko ja Siviän tuore aviomies Eero löysivät itsensä JR 37:n riveistä, jotka hyökkäsivät Särkisyrjän kylään heinäkuun 18. päivän aamuna.
Vastassa oli hyvin varustautunut vihollinen, joka yllätti hyökkäävät eteläpohjalaiset täysin. Tätä seuranneesta Särkisyrjän taistelusta muodostui äärimmäisen raskas eteläpohjalaisille, joita kaatui muutamassa päivässä 139 ja haavoittui 375 miestä. Näistä ensimmäisten joukossa kärjessä hyökänneestä komppaniasta kaatui myös Siviän kolme viikkoa vanha aviomies Eero.
Suruviestejä kuljetettiin ympäri pohjalaiskyliä ja nämä viestit kantautuivat myös Kiviniemen tilalle, lapsuudenkotiini. Paappani Jaakko selviytyi sodan loppuun saakka läpi Laatokan Karjalan hyökkäykset ja myöhemmin kannaksen tulihelvetin Rajajoelta Viipuriin. Muuten en kirjoittaisi tätä tänään.
Olen monesti miettinyt niitä nuoria miehiä, jotka valmistautuivat suureen tuntemattomaan tuolloin kesällä 1941. He tunsivat sodan riskit, joista kertoivat talvisodan tuoreet hautakummut. Moni saattoi aavistaa, että kaikki eivät tältä reissulta palaa.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Paappani Jaakko selviytyi sodan loppuun saakka läpi Laatokan Karjalan hyökkäykset ja myöhemmin kannaksen tulihelvetin Rajajoelta Viipuriin. Muuten en kirjoittaisi tätä tänään.
En voi olla ajattelematta, että tämä kaikki on nyt todellisuutta Ukrainassa, jossa miehet matkaavat kohti taisteluita tiedostaen, että se voi koitua heidän kohtalokseen.
Vaikka me nykypolvien suomalaiset emme voikaan täysin samaistua isovanhempieni sukupolven kokemukseen tai ukrainalaisten tilanteeseen, uskon, että lähimmäksi tuota tunnetta Suomessa pääsevät tänään sotilaallisen kriisinhallinnan valmiussitoumuksen tehneet nuorukaiset, rauhanturvaajat, joiden puhelin soi ja tieto lähdöstä sotilaana ulkomaille on heidän kohdallaan pian tosiasia.
Matka kohti tuntematonta alkaa ja sen riskit ovat kaikilla tiedossa.
Minäkin muistan sen hetken, kun lentokoneen pyörät irtosivat Suomen kamaralta ja oltiin sotilaina matkalla kohti tehtävää tuntemattomassa ympäristössä ulkomaisen kriisin keskellä. Tukenasi oli suomalainen varustus, koulutuksen luoma suorituskyky, mutta ennen kaikkea vierelläsi olevat taistelutoverit joihin luottamus oli saumaton.
Ylihärmän viimeinen veteraani kutsuttiin viimeiseen iltahuutoon hetki sitten. Veteraanit eivät ole pian enää kertomassa kokemuksistaan ja luomassa meihin uskoa kriiseistä selviämiseksi. Mutta rauhanturvaajat ovat.
Historia on osoittanut, että kansainväliset kriisinhallintaoperaatiot ovat kansallisen puolustuksen näkökulmasta tärkeitä, kun omaa koulutusta ja materiaalia pystytään testaamaan käytännössä kansainvälisissä olosuhteissa kumppanimaiden toimintaan peilaten ja kokemukset siirtyvät myös kansallisesti annettavaan koulutukseen.
Rauhanturvaamisella on suora yhteys Suomen sotilaallisen suorituskykyyn. Toivottavasti tehty työ saa myös ansaitsemansa arvostuksen tulevina vuosikymmeninä.
Aki Ruotsala
kaupunginvaltuutettu (kd.)
kriisinhallintaveteraani
reservin yliluutnantti
