Uimahallin pesutilassa on kylmä ja näen vain sumuisesti, koska olen jättänyt silmälasit naulakkoon. Muut lapset hyppäävät riemuissaan isoon altaaseen, ottavat uimalaudat ja lähtevät polskimaan viivana rataa päästä päähän. Minä jään reunalle palelemaan. En uskalla mennä niin syvälle, etteivät jalkani ylettyisi pohjaan.
Tästä seuraa automaattisesti se, että olen huono liikunnassa, vaikka muissa lajeissa olenkin ihan hyvä. Haluaisin oppia uimaan, mutta olen jo pudonnut kelkasta, sillä koulun uimaopetus keskittyy vain niihin lapsiin, jotka ovat keskitasoisia uimareita.
Yläasteella lintsaan osan uimatunneista ja yllättäen liikunnannumeroni nousee. Opettaja ei ilmeisesti muista, kuinka surkea uimari olen.
Pitkälle aikuisuuteen elän huonon uimarin identiteetillä. Kolmekymppiseksi asti häpeän uimataidottomuuttani, mutta sitten alan vähitellen puhua siitä. Huomaan, että en olekaan yksin. Meitä kylpylöiden porealtaissa viihtyviä surkimuksia onkin enemmän. Ehkä emme olekaan niin surkeita.
Eräänä päivänä kuulen, että roolihenkilöäni kuvattaisiin sukeltamassa silmät auki. Ensin olen kauhuissani, mutta samaan aikaa päätän ottaa haasteen vastaan. Minun on opittava sukeltamaan.
Tapaan Jyväskylässä eläkkeellä olevan uimalehtorin, joka on kohdannut uransa aikana monenlaisia uimareita. Jo ensimmäisen tunnin aikana suhteeni veteen muuttuu ja innostun puhaltelemaan kuplia altaan pohjassa. Tähän rauhalliseen kohtaamiseen tarvittiin vain yksi tunti ja mielikuvissani sukeltelen jo muina delfiineinä odottaen seuraavia harjoituskertoja.
Tällaisia samanlaisia muistoja on monella varmasti muistakin kouluaineista. Nuori pakotetaan laulamaan luokan edessä, vaikka ei ole siihen valmis tai vieraan kielen huonosti menneen valtakunnallisen kokeen jälkeen tulee tunne, että en voi puhua sitä kieltä enää ikinä.
Minun uintikammoni kesti kolmekymmentä vuotta. En olisi uskonut, että pääsen sen kanssa eteenpäin ikinä. Tulevana keväänä minuun voikin törmätä uimahallissa enkä häpeä sitä, että harjoittelen omaan tahtiini. Uskallan jo uida keskiradalla altaan päästä päähän epätäydellistä rintauintiani, mutta se on minulle suuri saavutus.
Olkoon siis vuosi 2024 jokaisen henkilökohtaisten saavutusten vuosi.
Natalil Lintala
näyttelijä
