Kolumnit

Sähkön hinta on kestämättömällä tasolla

story-image
  • Epari

Äkkiä nousseet sähkölaskut kiristävät perheiden ja yritysten taloustilanteen äärirajoille. Maan hallitus on löytänyt ongelmaan vain laastarimaisia ratkaisuja. Nyt tarvitaan kyllä parempia keinoja.

Kokoomus on valmistellut energiajuristi, kansanedustaja Heikki Vestmanin johdolla raportin, jossa esitetään ratkaisut sähkön hinnan alentamiseksi ja riittävyyden turvaamiseksi niin tulevana talvena kuin pidemmällä aikajänteellä. Nostan siitä esille muutaman keinon:

Sähkölle tarvitaan hintakatto. Nykyinen sähkön tukkumarkkinoiden hintakatto EU:ssa on liian korkea, 4 €/kWh. Katto on siis aivan liian korkealla, jotta siitä olisi käytännön apua. Matalampi hintakatto laskisi sähkön hintaa kuluttajille ja yrityksille.

Jos EU ei saa matalampaa hintakattoa aikaan, on sähkön hintaa alennettava Suomen omilla päätöksillä.

Pysyvämpänä ratkaisuna sähköpörssin hinnanmuodostus on muutettava. Nykyisinhän kallein sähköntuotanto hinnoittelee kaiken sähkön.

Sähkön hinta on kohonnut moninkertaiseksi verrattuna suurimpaan osaan sähkön tuotantokustannuksia, jotka eivät ole nousseet. Kokoomus esittää sähkön käyttäjille reilumpaa hintamallia, joka käytännössä puolittaisi sähkön hinnat.

Lisäksi kaikki suomalaiset voimalaitokset pitää saada jauhamaan energiaa, myös turve- ja kivihiilivoimalat. Kun sähkön tarjonnasta on pulaa, voimaloita ei voida sulkea.

Kriittisinä lähivuosina hiili- ja turvevoimalle tulisikin maksaa väliaikaista tehotukea, jolla vähennettäisiin kohonneen päästöoikeuden hinnan vaikutusta sähkön hintaan.

Tarvitaan myös kulutusjoustoja. Sähkön kulutuksen siirtäminen korkean kysynnän tunneilta matalamman kysynnän tunneille alentaa hintaa ja ehkäisee kiertäviä sähkökatkoja.

Sähkömittareissa on valmius sähkölämmityksen keskitettyyn etäohjaukseen. Vestmanin raportin mukaan tällaista kulutusta olisi parin ydinreaktorin tehon verran kytkettävissä keskitetysti pois päältä 1-2 tunniksi kovimpina kulutuspiikkeinä. Asukas ei tätä edes huomaisi.

Nykyinen hallitus ei jostain syystä ole laittanut näitä ratkaisuehdotuksia toteutukseen. Onneksi vielä ei ole liian myöhäistä tarttua toimeen.

Paula Risikko

kansanedustaja (kok.)

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka