Kolumnit

Vihdoinkin kouluissa on mahdollisuus valita vegaaniruoka

story-image
  • Epari

Kuntavaalien kynnyksellä pienoiseksi kiistaksi noussut mahdollisuus valita vegaaniruoka sai leimansa maanantaina kaupunginhallitukselta äänin 11-2. Aloite etenee nyt uudelleen valtuuston käsittelyyn. Valtuustoon toiveen mukaisesti kustannuksia on tarkasteltu uudelleen, mutta kustannus on pysynyt samalla tasolla – alle 20 000 euroa. Tämä osoittaa sen, että aloitteen valmistelu oli laadukasta alkaa päälle, vaikka toisenlaisiakin puheenvuoroja käytettiin.

Aloite vegaaniruuan tarjoamisesta on tullut alun perin nuorisovaltuustolta. Aloitteessa on kyse mahdollisuudesta tilata erikseen vegaaniruokaa, siinä missä muitakin erityistarpeita ruokavaliossa on mahdollista noudattaa koulussa. Kyse ei ole kaikkia koskevasta pakosta, kuten jotkut ovat asian ymmärtäneet.

Kaupunginhallituksen esitys myös lähtee tästä. Vegaaniruokailussa noudatetaan samoja toimintaohjeita kuin muissakin erikseen tilattavissa ruokavalioissa. Jos ruokaa ei ole syöty kahteen viikkoon ilman pätevää syytä, se lopetetaan. Vegaaniruuan tarjoamisen ehtona on, että ruokailija toimittaa todistuksen käydystä keskustelusta terveydenhoitajan/ravitsemusterapeutin kanssa ja alle 18-vuotiaat opiskelijat toimittavat huoltajan luvan.

Viimevuotinen aloitteen tyrmääminen, kuten asiasta uutisoitiin, teki pahaa mainehaittaa. Aihe nousi jopa valtakunnankin mediaan ja uutisoinnin sävy oli kovin kielteinen. Samalla kun markkinoimme itseämme kaupunkina, jossa on tilaa kaikille ja kaikelle hyvälle, annoimme kovin toisenlaisen viestin erityisesti nuorillemme.

Vaikka henkilökohtaisesti en tee samanlaisia arvovalintoja ruokapöydässäni, on nuoria kuunneltava ja ymmärrettävä. On katsottava mitä voimme tehdä nuorten toiveiden toteuttamiseksi. Kaikkeen emme välttämättä kykene, mutta tähän me voimme helposti vastata kyllä. Tarjotaanhan maakunnassamme esimerkiksi Kuortaneella ja Alavudellakin vegaaniruokaa sitä tilaaville.

Kuntien välinen kilpailu asukkaista, opiskelijoista ja tekijöistä on kiihtymään päin. Maakuntamme tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että pystymme pitämään nuoremme alueellamme ja houkuttelemaan muuttajia maakuntaan.

Näillä euromääräisesti pienillä, mutta henkilölle itselleen suurilla asioilla voimme osoittaa juuri sen mitä tavoittelemmekin – Seinäjoella on tilaa kaikille.

Jesse Luhtala (kok.)

Valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka