Huone oli täynnä väkeä. Alkuillan odotus, ensitulosten optimismi ja toiveikkaat tunnelmat olivat vaihtuneet hiljaisuudeksi. Oli outoa, että sellainen väkimäärä oli niin vaitonainen. Vain seinällä pauhaava eduskuntavaalien 2023 tulospalvelu mölisi taustalla.
Kävelin isän luo. Hän tuijotti IPadia. Hän oli zoomannut näytön suureksi nähdäkseen luvut oikein.
Kyllä tämä peli on nyt pelattu, sanoin hänelle. Niin on, isä sanoi. Siinä oli suuri keskustelumme ja molemmille riittänyt analyysi.
Sinä iltana putosin eduskunnasta. Äänimääräni oli 5720. Olin valtakunnallisesti putoajien kunkku ja ensimmäinen varaedustaja. Kuitenkin laulukuoron jäsen ja entinen kansanedustaja.
Seuranneet päivät kuljin siipi maassa. Lähdin eduskuntaan tyhjentämään työhuonettani. Ilta-Sanomat halusi sitä hetkeä tulla ikuistamaan. Siinä minä kantelin papereitani ovesta ulos ja mietin toimittajalle, miltä nyt tuntuu.
Tuntui karmealta. Tunsin häpeää, syyllisyyttä, alakuloa ja pettymystä. Olin luuseri, joka kanteli tavaroitaan ulos huoneesta. Mies, joka ei onnistunut uudistamaan paikkaansa, vaikka ympärillä oli jalkapallostadionillinen äänestäjiä ja bussilastillinen tukinaisia ja -miehiä.
En tietenkään sanonut niin toimittajalle. Hymyilin kameralle ja rupattelin joutavanpäiväisiä.
Samalla kun surin, tajusin tietenkin, että tämä on henkilökohtaista kieriskelyä, eikä siihen oikein ollut edes oikeutusta. En pudonnut lopulta oikein mistään, paitsi eduskunnasta, eivätkä omat päänsisäiset murheeni olleet oikeita ongelmia. Ei minulla ollut oikeaa hätää. Vain työhönsä tykästynyt mies, jota sapetti, kun sellainen pois alta vietiin.
Tietenkin minulla olisi paljon sanottavaa, miksi näin kävi. Samalla tiedän, että en voi kaikkea sanoa, mitä ajattelen. Ne tunteet liittyvät ihmisiin, joille kuitenkin toivon hyvää.
Eduskuntakauttani muistelen lämmöllä, vaikka se oli myös monella tapaa kauheaa aikaa. Sinä aikana tapahtui monia kummallisuuksia.
Olen myös oppinut, että kansanedustajan työssä on kaksi keskeistä ominaisuutta, jotka ovat ratkaisevia. Ensimmäinen on, että kykenet yhteistyöhön. Kukaan ei ole niin suuri, että pystyisi yksinään palettia pyörittämään. Toinen ominaisuus on oleellisuudentaju. Siis kaiken huudon keskeltä löytää se, mistä on kysymys.
Tahdon myös sanoa, että monissa puolueissa ja kansanedustajissa on paljon hyvää. Pääsääntöisesti 200 kansanedustajassa on valtavan ahkeria ja vastuullisia ihmisiä. Töitä on loputtomasti, eikä se aina oikein missään näy. Ei toki tarvitsekaan, monet ammatit ovat sellaisia.
Kiitos, että niin moni teistäkin luotti.
En tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta olettakaamme, että hyvin tässä käy.
Pasi Kivisaari
kaupunginvaltuuston
puheenjohtaja (kesk.)
Seinäjoki
