Kolumni: Ei aina käy kuin elokuvissa

Silloin, kun raskas liikenne vielä jyräsi Seinäjoen keskustan läpi, näki kuormassa usein kontin ja siinä nimen Mærsk.

Se on tanskalainen maailman suurin laivanvarustaja, joka kuljettaa kontteja ympäri maailmaa. Sen konttialus Emma oli valmistuessaan lajinsa suurin, eikä vieläkään sitä suurempia ole monta. Emmaa työntää Wärtsilän diesel.

Armand Lohikosken elokuva ”Pekka ja Pätkä Suezilla” teki kyseisen alueen suomalaisille tutuksi vuonna 1958. Näinä päivinä Suezin kanava on tullut tutuksi, ja se koitui Emmankin kohtaloksi vuonna 2013, kun alus sai vuodon ja sähkökatkon ja tuli hinatuksi satamaan. Lastina olleet 13 600 konttia purettiin toisiin laivoihin.

Vakiomittaiset kontit mullistivat merenkulun 60-luvulla. Laivoista tuli aina vain suurempia ja satamat käsittelivät yhä nopeammin isoja määriä kontteja. Samalla merikuljetukset halpenivat, samoin kuin Kaukoidän tuontitavarat.

Suuruuden logiikalla ja kasvulla on rajansa, ja kun tökkii, siltä ei välty kukaan. Minua onnisti, kun tilasin pari vuotta sitten kiinalaiselta firmalta polkupyöräilyyn tarkoitetun sadetakin.

Se tuli ajallaan pyöräilykelien alkaessa. Sen sijaan nyt moni manaa, kun sadetakit ja muut Kiinasta tilatut tilpehöörit ovat lojuneet päiväkausia Suezin kanavaan juuttuneen neljän jalkapallokentän pituisen M/S Ever Givenin jossakin 22 000 kontissa.

Jättilaivan irrottaminen rantahiekasta on ottanut koville. Aikaa menee vielä ennen kuin tavarat saadaan Rotterdamiin ja sieltä tilaajille.

Meille nerokas kontti tuli tutuksi Aki Kaurismäen elokuvasta ”Mies vailla menneisyyttä”. Siinä laitapuolen kulkijat pelastavat muistinsa menettäneen miehen tarjoamalla tälle kodin satamakontista, kunnes kuvaan astuu välistävetäjä, vartija, joka tekee bisnestä vuokraamalla hylättyjä kontteja.

Ahneutta kuvaava kansanviisaus käy toteen: ”Oma suu on lähempänä kuin kontin suu.”

Turja Turenius

eläkeläinen, kasv. kand.