Kolumni: Elämän tarkoitus

Kun Christian Eriksen lyyhistyi kentän pintaan, koko maailma pysähtyi. Kaikki muu tuntui siinä tilanteessa merkityksettömältä. Ei ollut enää jalkapalloa, EM-kisahuumaa tai arkihuolia. Tunteeni menivät laidasta laitaan, enkä lopulta tiennyt, kumpaa pelkäsin enemmän: sitä, että Eriksen kuolee, vai sitä, ettei hän saa elää.

Kuolemassa on nimittäin se huono puoli, että missaa elämän. Eriksenkin olisi missannut paljon, koska on niin nuori. Kun ei mennyt kuolemaan, ehtii vielä elää.

Siksi oli kauheaa ja hienoa, mitä Eriksenille tapahtui. Onneksi hän ei kuollut, koska hänen selviytymistaistelunsa suorassa televisiolähetyksessä opetti meille kaiken elämästä. Se opetti meille elämän tarkoituksen.

Elämän tarkoitus on suojella heikompia.

Ja heikompien pitää selvitä. Ei kuolla.

Se, miten Tanskan pelaajat ryhmittyivät Eriksenin ympärille, on elämän tarkoitus. Se, miten he rukoilivat tilanteessa ja näyttivät tunteitaan, on elämän tarkoitus. Eriksen oli tilanteessa heikoilla, hän tarvitsi apua, häntä piti auttaa. Pienikin apu auttaa, jos on heikon edessä.

Suurinta apua tarjosivat tietenkin terveyden ammattilaiset, mutta silti yhteistyö heikomman pelastamiseksi oli sykähdyttävää. Suomen kannattajatkin halusivat auttaa.

Kuka sitten on heikompi? Kuka tahansa, lapsi, vanhus, vammainen, maahan tuupertunut, rahaton, joskus jopa typerys, jota pitää opettaa olemaan fiksumpi. Usein sellainen ihminen, jonka arjessa kohtaat.

Onneksi on niin, ettei meidän aina tarvitse kantaa huolta heikoista, koska he saavat apua muualta tai oppivat pitämään huolta itsestään, kun joku heitä siihen opettaa.

Kun korona vihdoin alkaa taittua (koputan puuta), on syytä vielä kerran kiittää terveydenalan ammattilaisia, hoivatyöntekijöitä ja auttamaan kiiruhtavia ihmisiä. Kiitos ennen kaikkea siitä, että teitä on olemassa.

Olette elämän tarkoitus.

Hyvää juhannusta!

Jani Honkavaara

päävalmentaja, SJK