Kolumni: Epäonnistumisen jalo taito

Kaupunginvaltuuston kokouksessa oli minua puhutteleva pykälä vähävaraisten perheiden ruoka-apuun liittyen. Hahmottelin kokouksen aikana paperille, mitä halusin sanoa, ja miten argumentoisin kantani. Kohdan tullessa käsittelyyn olin jännittynyt, mutta koska olin päättänyt kertoa kantani, sen myös tein. Puheenvuoron saadessani jännitys otti vallan. En saanut sanoja mieleeni ja puhuin kovin epäselvästi. Laittaessani mikkini takaisin mykistykselle puheenvuoroni päätteeksi vieressä ollut veljeni muistutti hengittämään. Koin epäonnistuneeni puheenvuorossa, ja se jäi vaivaamaan mieltä.

Seuraavana päivänä mietin puheenvuoroa monta kertaa. Mietin mikä meni vikaan, mitä muut ajattelevat, miten olisin voinut sanoa asiani eri tavoilla. Yritin kovasti myös olla ajattelematta asiaa.

Lukion lyhyellä matematiikallani laskin, että tuo epäonnistuminen oli 0,14% päivästäni. Silti tuo 0,14% määritti tunteeni siitä, miten olin tuona päivänä onnistunut. Mitä jos vaikeita tunteita, kuten epäonnistumisia, kohtelisi samalla tavalla kuin kaikkia tunteita? Vaikeat tunteet yritetään usein sivuuttaa, käsittelemättä tunteisiin johtaneita syitä.

Epäonnistumisen mahdollisuus on aina läsnä, kun pyrkii oppimaan jotain uutta. Jos haluaa kehittää itseään ja omia taitojaan, on epäonnistuttava, mahdollisesti monta kertaa. Yhteiskunnassamme ihannoidaan robotinomaista, virheetöntä suoritusta. Ihmisiä ei kuitenkaan voi ohjelmoida virheettömiksi.

Jos olisimme ymmärtäväisempiä ja inhimillisempiä toisiamme kohtaan, loisi se paremmat edellytykset kasvulle ja kehittymiselle ihmisinä ja yhteiskuntana. Jos meidän ei tarvitsisi pelätä epäonnistumista, uskaltaisimmeko tehdä asioita, joita emme vielä täysin osaa? Perustaisimmeko uusia yrityksiä? Uskaltaisimmeko ottaa enemmän vastuuta kaupunkimme asioista? Kuinka paljon potentiaalia jää käyttämättömänä turvaan mukavuusalueemme sisään?

Tärkeintä on uskaltaa epäonnistua. Suurella todennäköisyydellä epäonnistumista ei edes huomaa kukaan. Historiassa juuri epäonnistumiset ovat opettaneet eniten ja siten rakentaneet yhteiskuntaa kohti parempaa tulevaisuutta. Sen sijaan että pyrkisimme jatkuvasti täydellisyyteen ja onnistumisiin, opetellaan epäonnistumaan epäröimättä.

Sofia Leinonen

Seinäjoen nuorisovaltuuston puheenjohtaja