Kolumni: Äidit, nuo toivossa väkevät

Lauri Viidan vahvoja sanoja luettuaan tuntee olevansa kuin haviseva haavanlehti, pieni ihminen. Etenkin nyt, tänä piinallisena korona-aikana.

Kaikki on mennyt uusiksi, koko arjen paletti. Olemassaolosta on tullut eräänlainen kamppailu. Siitä huolimatta äitienpäivää ei saa ohittaa olankohautuksella.

Äitiys on myytti - yhä. Äitiys on pyhä asia, koska äiti on ikijaksava, lempeäntyyni ja kaikkitietävä, ainakin menneiden sukupolvien mukaan. Ei ole niin viisasta lapsetonta tai lapsellista nähtykään, joka ei osaisi neuvoa toista naista - tee niin tai näin, mutta älä ainakaan tuolla tavoin. Äitiyttä, tai sen väliin jättänyttä naista on äärimmäisen helppo arvostella, etenkin perhekuvion ulkopuolelta. Siellä ne parhaat osaajat ja ainoat oikeat kasvattajat ovat!

Äiti-ihmisenä oleminen vaatii tänä päivänä aikamoisia valintoja. Jäät sitten kotiin osittain tai teet osittain työtäsi, jota varten olet kouluttautunut vuosia roimalla tahdonvoimalla, tai jäät taloudellisen tilanteen niin salliessa kokonaan kotiin joksikin aikaa. Sekös ihmetystä herättääkin, ja samalla turbulenssia päätöksen tehneen päässä.

Lapsenlapseni äiti teki miehensä kanssa lujasti harkittuaan viimeksimainitun ratkaisun. Hän jäi haasteellisesta, vuosien korkeakouluopiskeluiden tuottamasta hyvästä virastaan pois määritellyksi ajaksi. Hän arvotti lapsensa ensivuodet näin, joku toinen tekee toisen valinnan vastaavassa tilanteessa. Elämäntilanne ja olosuhteet, kuin myös perheen dynamiikka ovat tämän lapsen kannalta pehmeänsuotuisat.

Omina ruuhakavuosinani roudasin työn ohella lapsiani hevostalleilla, sählyyn, ringetteen ja ties mihin. Kotiin piti saada eläimiä kissoista koiriin, marsuista lintuihin. Sekamelskahan siitä seurasi. Kaikki meni sovituilla reunaehdoilla ja niitä mukaillen... mutta jäikö niistä vuosista muuta mieleen kuin hillitön kiire? Kyllä jäi. Ikuinen tietämys, syvä lämpö ja elämän syke. Tämä on aitoa ja tämä on elämää. Vaativaa, mutta omannäköistä. Aitoa.

Nykynaisen elämä ja äitiys on satavarmasti haastavampaa. En ole dinosaurus, mutta lähellä sitä ikää. Empiriisen kokemukseni mukaan koulutettu nykynainen painii hyvin tarkkaan ja puntaroi ajatuksen kanssa, hankinko lapsia lainkaan? Jos, haluanko puolison lapsen elämään etc. Vaihtoehtoja on. Takaraivossa jyskyttää epätietoisuus Suomen poliittisen johdon lapsimyönteisyyttä tai -kielteisyyttä tukevista, mahdollisista tukitoimista. Etenkin tänä historiallisena ja eriskummallisena aikana. Eräänlaisena kohtalon aikana.

Hyvää äitienpäivää äidit, tai sitä pelipaikkaa pelaavat uusioperheiden äidit, kaikki äidit. Meitä on moneksi ja me pärjäämme.Aina.

Tiina Rantahalvari

freelancetoimittaja Seinäjoki