Kolumni: Älä välitä

Harmistunut lapsi itkee ja aikuinen sanoo: ”Älä välitä.” Lapsi saattaa ajatella, ettei (tunteesta) kannata välittää ja yrittää tsempata.

Nainen taas saa kuulla: ”Mitä sinä nyt siitä välität!” ja kokee olonsa entistä kurjemmaksi kotisohvallaan.

Työpaikalla esimies neuvoo: ”Ei siitä kannata välittää!”, kun työntekijä on saanut syyt niskoilleen.

Vastapuolen ”Älä välitä” on hyvää tarkoittava, mutta harvemmin toimiva neuvo. ”Uskon, että tuntuu kurjalta” voisi toimia paremmin.

Tunteita ei voi hoitaa ajattelemalla. Eikä olemalla välittämättä, koska tunteita hoidetaan tuntemalla. Tunnetyö on välittämistä omista ja toisten tunteista. Nauru ryöpsäyttää endorfiinit liikkeelle ja stressihormoneja poistuu kyynelien kautta, joten kroppakin kiittää.

Tunteiden kohtaaminen on monelle vaikeaa ja pelottavaakin. Työterveyspsykologina kuulen usein, ettei asiakas uskalla kohdata tunteitaan, koska hän pelkää musertuvansa niiden alle.

Joku pelkää romahtavansa tai lamaantuvansa. Pelot ovat ymmärrettäviä, jos on oppinut olemaan välittämättä ja lapioimaan tunteita edestään pois (”en halua kokea tällaista”).

Toinen yleinen käsitys on, että tunteiden käsittely on vatvomista. Vatvominen on kuitenkin samojen ajatusten pyörittämistä edestakaisin ja johtuu usein siitä, ettei tunnetyötä ole tehty, vaan on juututtu kiinni tarinaan. Traumat voivat myös pakottaa mielen juuttumaan.

Kolmas harha-ajatus on, että tunteiden käsittely kuuluu lapsille ja naisille ja ehkä amerikkalaisille! Jos ei suostu kohtamaan tunteitaan ja lapioi ne sivuun, niin kuorma kasvaa. Kieltäminen saa aikaan muun muassa ärtymystä, ahdistusta, stressiä, masennusta ja univaikeuksia.

Tunnetyö kuuluu kaikille (ei vain amerikkalaisille). Tunteiden kohtaamisessa riittää utelias mieli. Ei ihminen romahda tunteiden kohtaamiseen, vaan siihen, ettei jaksa lapioida niitä enää sivuun!

Kiitos sinulle lukijani vuodesta 2018! Ihanaa joulua ja valoisia ajatuksia vuodelle 2019!

Mari Kalliolahti-Oja

työterveyspsykologi, kouluttaja

>>>>>>> Stashed changes