Kolumni: Auttaminen kuuluu meille jokaiselle

Vanhin tytär pyysi auttamaan verkkopankin kanssa. On jonkin aikaa sitten saanut pankkitunnukset ja ajattelin hänen olevan ostamassa jotain. Ei ollut ostamassa vaan oli lahjoittamassa rahaa Jemenin lapsille. Oli isällä kyynel herkässä.

Meillä on aina puhuttu heikompien auttamisesta ja vaikka emme koskaan ole varoissa olleetkaan, niin on yritetty auttaa sen minkä pystymme.

Rahaa ei ole ikinä säästöön jäänyt, mutta on koitettu muistaa millaisessa asemassa olemme Suomen vähävaraisiin tai moniin köyhiin maihin verrattuna. Siksi auttaminen on mielestämme tärkeää. Lapsikin oli valmis antamaan vähäisistä omista rahoistaan heikommille, kun näki uutisia Jemenistä ja törmäsi netissä Unisefin kampanjaan.

Sen sijaan valtio on näyttänyt ottaneen toisen linjan heikompien auttamisessa. On leikattu palveluista, kehitysavusta ja avustusjärjestöiltä vedoten pakollisiin kipeisiin päätöksiin. Suomi on vauraampi kuin koskaan, mutta silti avustusjärjestöt joutuvat toimimaan enemmän ja enemmän lahjoitusten varassa ja kaikkea verovaroin ylläpidettyjä avustuksia ja palveluita yritetään ajaa alas.

Kipeitä leikkauksia on tehty muun muassa siksi, että työn verotusta on haluttu keventää. Minä en kuitenkaan sitä muutamaa lisäeuroa kuukaudessa kaipaa, jos se samalla tarkoittaa leikkauksia heikoimmassa asemassa olevilta. Minä en omaa elämää sillä muutamalla eurolla muuta, mutta Hurstin leipäjonossa sillä voidaan saada useamman päivän ruuat vähävaraiselle.

Joku on mennyt pieleen politiikassa, kun noususuhdanteesta huolimatta leipäjonot jatkaa kasvamistaan. Puheet töiden lisääntymisestä ja talouden parantumisesta ei lämmitä, jos yhä useampi työssäkäyväkin on vähävarainen. Politiikka on ajanut ihmisten lisäksi avustusjärjestötkin ahtaalle. Sosiaalipolitiikka ja sen tärkeys on unohtunut useissa kohtaa tällä hallituskaudella.

Me emme välttämättä ymmärrä näiden avustusjärjestöjen ja palveluiden tärkeyttä ennen kuin olemme itse tilanteessa, että nämä voivat tuoda sen viimeisen turvan. Meistä jokainen voi koska tahansa joutua tukeutumaan apuun ja silloin vasta huomaa kuinka tärkeitä nämä yhteiskunnallisesti ovat.

Ei heikompien auttamisen tulisi olla kiinni meidän hyväntahtoisuudesta vaan hyvinvointivaltion velvollisuus. Joulu on onneksi tulossa. Se sentään vielä herättää useamman auttamishalut.

Tuomas Ojajärvi (vihr.)

kaupunginvaltuutettu

>>>>>>> Stashed changes