Kolumni: Eduskunta on muuttunut

Julkisuudessa on viime aikoina runsaasti keskusteltu, onko eduskunnan työskentelyssä tapahtunut muutoksia. Kun ensimmäisen kerran pääsin eduskuntaan v. 1999 eli pian 20 vuotta sitten, oli eduskuntatyöskentely täysin erilaista. Kansanedustajien avustajajärjestelmä oli hiljattain perustettu. Pääsääntöisesti avustajat työskentelivät maakunnissa. Nykyään on luovuttu henkilökohtaisista avustajista ja on siirrytty ns. ryhmäavustajiin eli avustaja avustaa useampaa kansanedustajaa ja lisäksi hoitaa eri politiikkasektoria.

Suuri muutos toimintatavoissa tapahtui, kun v. 2004 valmistui eduskunnan lisärakennus eli pikkuparlamentti. Tällöin kansanedustajat jakaantuivat kahteen eri rakennukseen. Tällä muutoksella oli suuri vaikutus yhteisöllisyyteen, kun aikaisemmin edustajat olivat jakaantuneet vain eduskuntatalon A ja B puoliin ja oltiin paljon toistensa kanssa tekemisissä. Lisäksi ennen täysistunnot jatkuivat myöhään yöhön, nyt täysistunnoilla on takaraja klo. 22.00.

Eniten on vuosien varrella ihmetyttänyt eduskunnan henkilökunnan jatkuva lisääntyminen. Tänä päivänä eduskunnassa työskentelee n. 1000 henkeä, joista kansanedustajia on 200 ja muuta henkilökuntaa nelinkertainen määrä. Eduskunnassa on muuttumassa myös kohteliaisuuskulttuuri, kun osa nuorista avustajamiehistä ei vaivaudu tervehtimään.

Muutos on tapahtunut myös kansanedustajien kokoonpanossa. Tultuani valittua eduskuntaan, oli SDP:n eduskuntaryhmässä peräti 10 duunariedustajaa, joista Valto Koski ja Tero Rönni olivat olleet työttömiä ennen valintaa. Huhtikuussa poistun viimeisenä ”mohikaanina” ryhmästä. Lisäksi esim. Keskustan eduskuntaryhmässä oli useita maaviljelijöitä esim. Eero Lämsä, Pekka Vilkuna ja Timo Kalli. Nyt tilanne on kaikissa eduskuntaryhmissä toinen, sillä monet edustajat ovat tulleet suoraan puolueiden nuorisotoiminnasta tai ministereiden erityistehtävistä.

Jo 41 edustajaa on ilmoittanut, ettei enää asetu ehdolle v. 2019 eduskuntavaaleissa, minä niiden mukana. Pääasiallisena syynä on väsyminen jatkuvaan matkustamiseen. 30 vuotta veturinkuljettajana ja 13 vuotta eduskunnassa on vaatinut paljon istumista junassa ja maakuntakansanedustaja on joutunut asumaan viikot Helsingissä.

Olen äärimmäisen kiitollinen teille tuhansille äänestäjilleni, jotka olette tukeneet minua 20 vuotta pidetyissä eduskuntavaaleissa. Keväällä tulee enemmän aikaa paikallisten asioiden hoitamiseen, kun junani saapuu kotiasemalle Seinäjoelle.