Kolumni: Ei tarvitse auttaa, vai tarvitseeko sittenkin?

Luin lomalla mielenkiintoisen artikkelin Suomen Kuvalehdestä henkilöistä, jotka opiskelivat askeettista omavaraisuutta ja itsenäistä pärjäämistä. Kurssille hakeutuneet opiskelevat omavaraisuutta puoli vuotta, kylvökaudesta sadonkorjuuseen. Opiskelun punaisena lankana on täydellinen omavaraisuus, kantovesineen ja itse valmistettuine saippuoineen. Vaatteet pestään pyykkilaudalla ja lakanat pulsaattorilla. Artikkelia lukiessani huomasin ottavani pitkän loikan ajassa taaksepäin. Artikkelista kävi ilmi, että kurssille osallistuneilla oli keskenään tiivis yhteishenki, vaikka kukin pyrkikin itsenäiseen omavaraisuuteensa. Eripuraakin toki yhteiselämä synnytti.

Luettuani artikkelin mietin, miten hyvä taito on opiskella omavaraisuutta ja selviämistä mahdollisimman luonnonmukaisesti ja riippumattomin keinoin irti ja vapaana nykyajan markkinatalouden tarjoamista houkutuksista ja palveluista. Samalla mietin, miten mukavaa onkaan hyödyntää sitä osaamista ja teknologiaa, mitä kehitys on tuonut tullessaan. Kolmanneksi mietin sitä, miten riippuvaisia me ihmisinä lopulta olemme toisistamme. Kurssille hakeutuneet opiskelijat tarvitsivat varmasti käytännössä paljon toisiansa ja kurssin vetäjien tuomaa kokemusta. Aivan itsenäisesti eivät hekään pärjänneet, vaikkakin pyrkivät varmasti omavaraisuuden harjoittamisessaan myös siihen, että tulevat mahdollisimman hyvin ja kattavasti toimeen omillaan.

Seurakunta yhteisönä kannustaa ihmisiä tulemaan toinen toistensa ja ennen kaikkea myös Kaikkivaltiaan Jumalan yhteyteen. Seurakunta tai mikään muukaan julkisoikeudellinen toimija ei voi toimia yksin eikä se voi eristäytyä kaiken muun ulkopuolelle. Seurakunnan toimintaa säätelee verrattain paljon se, mitä sen lähitoimintaympäristössä tapahtuu. Seurakunta ei voi jäädä omaan saarekkeeseensa, vaan sen tulee etsiytyä sinne, missä ihmisten elämä on ja tapahtuu. Seurakunta tarjoaa osallistumisen ja yhteenliittymisen mahdollisuutta eri ikäisille ja erilaisia elämäntilanteita eläville ihmisille ja perheille.

Taidamme me ihmiset sittenkin tarvita verrattain usein toinen toisiamme niin täällä Etelä-Pohjanmaalla kuin muuallakin Suomessa ja myös maailmanlaajuisesti. Tältä osin olemme samalla viivalla. Tarvitsemme myös vuorovaikutusta meitä ympäröivän luonnon kanssa. Diakoniatyössä rohkaisemme apua tarvitsevaa omaan itsenäiseen vastuun ottamiseen. Kun omat voimavarat eivät riitä, kannustamme ottamaan yhteyttä meihin ja muihin apua tarjoaviin toimijatahoihin.

Otto Savolainen

Diakoniajohtaja

Seinäjoen alueseurakunta