Kolumni: Eläimen hyvä elämä on arvokas

Paahteinen kesä miellyttää suurta joukkoa ihmisiä, ymmärrettävää. Toisenlaistakin näkökulmaa helteeseen on – nyt on jo liian tukalaa. Edustan jälkimmäistä.

Ihmiset pärjäävät aina, mutta luontokappaleiden normaali elämä kärsii. Kovin mittavaa David Attenborough´n luonto-ohjelmien seurantahistoriaa ei tarvitse tajutakseen, että eläimiä on autettava. Luonto huutaa kuivuutta, vesivarastot ja juomapaikat ovat ehtyneet. Ihmisen apua tarvitaan nyt.

Niinkin simppeli ja helppo keino kuin vesikippojen sirottelu pihaille ei kuormita lomalaisen psyykeä yhtään sen enempää, kuin mietiskely siitä, mitä tänään syötäisiin. Jos ja kun monella eläinrakkaalla ihmisellä kotonaan lemmikkejä on, esimerkiksi kissan ei-niin-mieluisa-märkäruoka voi olla mitä suurinta herkkua siiliperheelle. Monen pihaa koristavat koristeelliset lintujen juottoaltaat pienine vesiputouksineen. Nekään eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan silkkaan tarpeeseen.

En ala esitelmöidä ruohotantereita pitkin ja poikin mönkivien robottileikkureiden vaarallisuudesta piikkipalloille. Se on fakta. Jokainen moisen härvelin omistaja ottakoon kontolleen mahdollisesti silpoutuneet siilit, luonnon tasapainon kannalta tärkeän eläinkannan harventamisen.

Ja sitten luontosaarnan jälkimmäiseen, vaan ei vähäisempään aiheeseen – kissoihin. Liian usein tai liikaa ei voi puhua kissojen kunnollisesta ja vastuullisesta kohtelusta. Kissojen leikkauttaminen estäisi kissakriisin syntymisen populaatioineen. Kriisistä voidaan puhua, kun Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistyksen, Ssesyn työmäärää seuraa. Kesän pentubuumi on kuumimmillaan, yhdistyksen vapaaehtoisten kodeissa on nytkin kymmeniä pentuja sekä aikuisia kissoja odottamassa omaa, loppuelämänsä kotia.

Monen pennun taival on hiipunut eläinlääkärin käsiin, kun sairas ja aliravittu pentu emoineen ja sisaruksineen viimein, liian myöhään, on loukutettu. Yksikin lohduton tarina on liikaa. Ssesyn toiminnan tukeminen on mahdollista aivan jokaiselle. Pienikin tuki auttaa.

Onnellisia loppuja on onneksi pilvin pimein. Meidän kodissamme sellaisia on kaksin kappalein. Joulukuussa kotiutuneen aikuisen nartun seuraksi saimme helmikuussa alun arasta penturääpäleestä kunnon rämäpääkolliksi kasvaneen komistuksen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tiedossa seuraavat 15 vuotta.

Tiina Rantahalvari

vapaa kirjoittaja