Kolumni: Entä jos sudet syövät laitahyökkääjät?

Canis lubus eli susi.

Susi on ollut maailman laajimmalle levinnyt nisäkäslaji, mikä kertoo niiden hyvästä sopeutumisesta ympäristöön. Susia on 32–36 eri alalajia.

Moni penkkiurheilija itseni mukaan lukien tuntee paremmin ”Susijengin” kuin tämän luonnonvaraisen, pelkoakin kylvävän villieläimen. Susijengi on nimittäin koripallojoukkue, joka on menestyksekkäästi pelannut jo vuodesta 2002.

Sudet liikkuvat yleensä pareittain tai laumoina. Jopa 70 prosenttia susista on siirtynyt Länsi-Suomeen eli tänne meidän riesaksi. Siksi niitä nähdään yhä useammin. Kuukausi–puolitoista sitten kyläläinen oli nähnyt kaksi sutta juoksemassa Rengonharjun tien yli. Pari vuotta sitten Honkakylässä juoksenteli yksinäinen susi, vain puolen kilometrin päässä meidän talosta. Aika läheltä, mutta onneksi eläimet ihmisistä puhumattakaan ovat hengissä. Pelkoahan tuo toki silloin aiheutti, laita nyt esimerkiksi lapsi kulkemaan kouluun aamulla sysipimeää tietä pitkin...

Wikipedia sanoo: ”Ihmisen vuoksi suden levinneisyys on supistunut voimakkaasti ja sutta tavataan enää lähinnä harvaan asutuilla vuoristo- ja erämaaseudulla”. Ei ole Wikipedia ajan tasalla vai onko? Voisivat tulla tänne päivittämään tietonsa. Ei tämä Etelä-Pohjanmaa niin erämaata sentään ole! Täällä kohtaamiset susien kanssa ovat alkaneet olemaan jopa viikoittaisia. Siinä vaiheessa kun näemme yleensä öisin liikkuvia eläimiä, niitä on liikaa. Susilla on jopa yli 1 000 neliökilometrin reviirit. Ne liikkuvat isolla alueella.

Ihmettelen tätä siirtymistä itärajalta tänne Länsi-Suomeen. Ilmeisesti täällä vaikkapa hirvikanta on paljon suurempi kuin Itä-Suomessa. Itärajan takana susia on jopa noin 60 000 yksilöä. Wikipedian mukaan Suomessa niitä on noin 250. Metsästäjät tosin epäilevät, että niitä on todellisuudessa kolminkertainen määrä.

Kun sudet tulevat pihapiiriin ja syövät ensimmäisen lemmikin niin se on myöhäistä. Kaatolupia pitää saada helpommin kun susi alkaa uhata ihmisasutuksia ja sen asukkaita. Lapissa lupia heltiää paremmin jos ja kun susi esimerkiksi uhkaa verottaa porokantaa.

Susi rauhoitettiin 1973 ja siitä kanta on siirtynyt meille Länsi-Suomeen. Susi syö 2.5-6 kg päivässä, joten melkoisesti niiden pitää saada ravintoa vuorokaudessa. Ei riitä pari myyrää. Isompia eläimiä pitää saalistaa ruuakseen, puhumattakaan jos on poikue elätettävänä.

Muistan aina, kun kaverit sanoivat, että kun asut syrjemmällä niin jalkapalloa pelatessa sudet syövät laitahyökkääjät.

Vitsi oli silloin hyvä, mutta saattaisi jopa olla totta tänä päivänä.

Marko Kähönen

PS

>>>>>>> Stashed changes