Kolumni: Ikävä sinua, narikka

Hikeä pukkaa selkään. Kaulassa roikuu epämääräinen, kymmenen metrin mittainen mytty neulehuivia. Hansikkaat putoavat lattialle, kun kaivat taskusta nenäliinaa niistääksesi. Pipoa ei voi ottaa pois – tänään on ns. huonotukka-päivä. Talvinaisen pelastajana toimiva pipo siis on kuin liimalla kiinni kuupassa. Silmissä alkaa sumentua. Pyörryn kohta.

Tuttu tilanne?

Itselleni on. Joulun alla asiointia siellä ja täällä oli useampikin kerta. Eikä olosuhteissa moittimista, kelejä pääsee harvemmin Suomen kaltaisessa ilmastossa valikoimaan.

Paitsi suuret kauppakeskukset, etunenässä uusi ja uljas Ideapark, myös yllättävän monet valtion virastot ja asiointipisteet toimivat ilman perusnaulakkoa. Eikö niitä uskalleta sinne asentaa, koska kansa surutta pöllii toistensa vaatteet? Ei kai sentään...

Virastojen ja suurten liikeketjujen soisi investoivan tiloihinsa ainakin talviaikaan jonkinmoiset naulakot, edes. Entisajan narikat olisivat luksusta! Ei taatusti pöllömpi investointi. Uskallus käyttää aulapalveluja poikisi varmasti hyvää asiakaspalautetta. Asiointimukavuus kasvaisi, turha marinapalaute vähenisi. Kauppakeskuksissa tästä hyötyisivät suoraan yrittäjät, koska asiakkaat eivät tuskastuisi maratonkierroksillaan liikkeissä. Kaikki siis voittaisivat.

Heitän haasteen mahdollisille eri alojen toimijoille – aulapalveluille olisi käyttöä, vaikka pientä korvausta vastaan. Seinäjoella toimii useita järjestöjä, joiden jäsenistössä on edustus esimerkiksi eläkeläisistä tai nuorista koululaisista. Kukin saisi paitsi pientä rahallista korvausta järjestön kassaan, myös vaihtelua arkeensa.

Kun ajatellaan, että perheen peltilehmiä jo palvellaan tilavin parkkipaikoin ja sähköautoja latauspistein, miksi ihmiset jätetään ilman narikkapalveluja? Säilytyslokerot ovat aika rajallisia, talvisaikaan etenkin.

Kuuluun siihen ikäluokkaan, joka jorasi discoissa ja ravintoloissa antaumuksella. Niiden aulassa nökötti aina portieeri, jota silloin kirottiin. Perhanan kerjääjä. Opiskelijan rahat olivat tiukassa, mutta sosiaalisuus oli polttavaa ja kaveriporukassa aina löytyi joku, jolla oli heittää pokelle ne vaatimattomat narikkamaksut.

Kuinka inhosinkaan sitä noloilua tuolloin... piti aina laskea, että pokelle riitti oma osansa. Kuinka sitä palvelumuotoa nyt kaipaankaan, aivan arkisiin asiointitilanteisiin.

Ja kun on niin hikikin.

Tiina Rantahalvari

freelancetoimittaja, Seinäjoki