Kolumni: Jeesus on minunkin ystäväni!

Otsikon mukainen lausahdus muistuu mieleeni vuosien takaisesta keskustelusta apua tarvitsevan ihmisen kanssa. Kohtaamani henkilö kertoi olleensa mukana seurakunnan järjestämässä iltatilaisuudessa. Tilaisuuden vieraana oli julkisuudesta tuttu henkilö, joka oli moninaisten elämänvaiheiden jälkeen päätynyt evankelistaksi. Kohtaamani henkilö kertoi saaneensa illasta itselleen paljon. Kysyessäni häneltä, mikä illassa oli ollut merkittävintä, sain vastaukseksi iloisen kommentin siitä, että evankelista oli kertonut Jeesuksen olevan tänä päivänä hänenkin ystävänsä.

Minulle, verrattain nuorelle kirkon työntekijälle kohdattavan kommentti oli vaikuttava kokemus. Lausahdus palaa aina mieleeni, kun kirkon tai seurakuntien strategioista keskustellaan. Jotain kiehtovan kaunista ja pysäyttävää tuossa lausahduksessa oli ja on! Kohtaamani henkilö oli selvästi vaikuttunut kuulemastaan.

Seurakunnassamme on käynnistymässä strategiapäivitys vuosille 2021 - 2025. Strategian luomisessa auttaa olennaiseen keskittyminen. On uskallettava tehdä rohkeita valintoja ja katsoa nykyhetkeä kauemmaksi. Toimijana ja palveluiden tarjoajana on hyvä tiedostaa identiteetti ja kysyä itseltä ja toisilta keitä olemme? Oman paikan tiedostaminen ja katseen kohdistaminen sinne, minne toimintaa halutaan suunnata ja kehittää, on erityisen tärkeää. Toimintaympäristöstä nousevien haasteiden hahmottaminen ja ihmisten erilaisten elämäntilanteiden kuuleminen ja näkeminen auttaa resurssien kohdentamista sinne, mihin niitä eniten tarvitaan. Näistä tarpeista yksi suurimmista lienee nyt ja tulevaisuudessa ihmisen kokoisen aukon täyttäminen, ihmisenä ihmiselle oleminen. On lähdettävä kylille ja kujille ja toreille ihmisten keskelle.

Diakoniatyö reagoi nopeasti ja ketterästi. Sen identiteetti nousee vahvasti siitä, että saamme olla Kristuksen käsinä ja jalkoina niissä elämäntilanteissa, joissa apuamme tarvitaan. Erityisellä tavalla työvuosieni aikana ovat puhutelleet ne tilanteet, joissa joku ihminen on ollut vailla asuntoa ja olemme voineet seurakuntana auttaa henkilöä tarjoamalla hänelle väliaikaisen tukiasunnon. Niissä tilanteissa seurakunnan identiteettiä on ollut helppo elää todeksi, vaikka kohdattavan koko elämäntilanne itsessään on ollut monella tapaa haastava.

Elämä maaliskuusta 2020 alkaen on meitä jokaista koetellut ja pysäyttänyt. Otsikon toteamuksen voi uskoakseni liittää myös ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Toivon, että jokaisella meillä voisi olla 14.2. vietettävänä ystävänpäivänä joku, josta voimme todeta: ”Hän on minun ystäväni.” Hyvä ystävyys ja lähimmäisyys lienevät jotakin sellaista, josta muusikko Tero Vesterinen osuvasti laulaa: ”Meidät on tehty toisia varten, toistemme surujen siruja varten.”

Otto Savolainen

Diakoniajohtaja

Seinäjoen alueseurakunta