Kolumni: Kahden kaupungin houkutus

Tiedättekö sen tyypin, joka ei jostain syystä tyydy totuttuihin kaavoihin ja saa voimaa muutoksesta? Jolle lähteminen on helpompaa kuin jääminen? Minä tiedän, sillä se tyyppi asuu minussa.

Muistan vieläkin sen hetken, kun istuin kolmevitosena omakotitalon rappusilla Laihialla ja mietin, että tässäkö elämäni oli. Maakuntalehden toimittajana, kolmen lapsen äitinä ja farmariauto pihassa.

No ei ollut. Uusi elämä voi oikeasti alkaa vielä viisikymppisenäkin, jos niin tahtoo. Moni kehui rohkeudesta, kun viime syksynä pakkasin vähiin käyneet tavarani autoon ja suuntasin talveksi Espanjan aurinkoon. Ei tuossa lähtemisessä juurikaan rohkeutta tarvita, paremminkin päättäväisyyttä ja kykyä irrottautua arjen ympyröistä. Kyllä kannatti, koin ja näin puolessa vuodessa enemmän kuin osasin vilkkaassa mielessäni edes kuvitella.

Palatessani Suomeen vielä useampi kyseli, että miksi ihmeessä muutin Tampereelle. Eikö olisi ollut paljon helpompaa palata Seinäjoelle, jossa on työpaikkani? Jos on nuoruudesta saakka haaveillut asuvansa Tampereella, niin sekin kortti kannattaa katsoa. Kyllähän Seinäjoelle aina takaisin pääsee, siitä pitää huolta myös ylikierroksilla käyvä asuntotuotanto.

Pendelöinti kaupunkien välillä on entistä yleisempää, kun juna vie aina vain nopeammin paikasta toiseen. Ennen kuljin autolla lähes samassa ajassa Laihialta töihin Seinäjoelle kuin nyt junalla, jolla pääsee Tampereelta Seinäjoelle reilussa tunnissa. Junassa on myös se etu, että voin tehdä töitä matkan ajan.

Elämä kahdessa kaupungissa on oikeasti ihan toimiva juttu, voi napsia kummastakin parhaat puolet. Maailmaa kutistuu koko ajan, sillä etätöiden aikakaudella kaikki on mahdollista. Myös asua Seinäjoella ja käydä töissä Tampereella ja päinvastoin.

Mihinkähän sitä seuraavaksi suunnistaisi?

Outi Myllymäki

viestintäasiantuntija