Kolumni: Kasinoa katsoessa vanhat teinikirjeet heräsivät henkiin

Löysin varastoa siivotessani ison kasan vanhoja kirjeitä. Olin saanut ne teini-vuosina. Rouva 48 oli silloin 15-vuotias.

Kirjeiden sisältö on helppo tiivistää yhteen sanaan: pojat. Yksinäisinä iltoina rustattuja, monisivuisia kirjeitä vaihdettiin parhaiden ystävien kanssa koulussa välitunnilla.

Ai että miksi, kysyy nuoriso? Siksi, että sosiaalista mediaa ei ollut. Matkapuhelimet olivat harvojen huvia. Kodin lankapuhelin sijaitsi monessa kodissa puhelinpöydällä keskellä huushollia. Kaikkien kuullen ei ollut mukava käydä läpi sitä, kuka oli ketäkin sillä silmällä katsonut ja keneltä kaverin pitäisi kysyä alkaisiko oma ihastus ”oleen mun kaa”. Se tarkoitti seurustelua.

Suurin osa kirjeiden sisällöstä koski viikonloppuja. Kesällä niiden kohokohtia olivat bileet Kauhajoen Kasinolla. Talvella diskoiltiin Mietaan nuorisoseuralla Kurikassa. Isoista nuortenpartyistä riitti puhuttavaa. Alkuviikolla kerrattiin siitä, mitä tansseissa oli tapahtunut ja loppuviikoilla alettiin suunnitella tulevaa viikonloppua.

Vuonna 1987 ei ollut Facebookia, Instagramia eikä Tinderiä. Oman koulun pojat olivat tyttöjen mielestä ihan urpoja. Siksi oli tärkeää päästä koko maakunnan nuoret keräävään tapahtumaan tsekkaamaan, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.

Olihan se. Diskossa kierrettiin tanssijoiden takana isoa ympyrää ja odotettiin sitä, että nopeat kappaleet vaihtuisivat hitaiksi. Se oli paras hetki hakea söpöä poikaa tanssimaan. Sitten vähän pussailtiin ja vaihdettiin puhelinnumeroita. Viikolla yritettiin soittaa uudelle ihastukselle ja toivottiin, etteivät vanhemmat vastanneet puhelimeen. Ujouskohtauksen tullessa katkaistiin puhelu muina naisina. Sitten oli vain odotettava uutta viikonloppua ja tapaamista. Tuohon aikaan I love weekend -teksti koristi huoneeni ikkunanpieltä.

Kirjeiden lukeminen toi paljon muistoja mieleen, mutta henkiin ne heräsivät Kasino-elokuvaa katsoessa. Tuollaistako siellä oikeasti oli! Saiko alkoholia noin helposti kaupasta ja eivätkö järjestysmiehet todellakaan puuttuneet parkkipaikalla pullot kädessä hilluvien nuoren käytökseen? Ja voi ei, noin hempeääkö teinirakkaus olikaan?

Omat lapseni ovat nyt samassa iässä. Heillä sosiaalinen elämä pyörii älypuhelimen ympärillä. Kavereihin pidetään yhteyttä makoilemalla omalla sängyllä luuri kädessä.

Olen usein harmitellut sitä, ettei nuorille enää ole maakunnassa Kasinon kaltaisia paikkoja, joissa olisi mahdollisuus tutustua muihinkin kuin oman asuinalueen nuoriin. Teinit eivät ole äidin päivittelyille juuri korvaansa lotkauttaneet. He eivät osaa kaivata sellaista, mitä eivät tiedä olevan olemassakaan.

Tytär sai pienen kosketuksen äitinsä teiniaikaan ollessaan avustajana Kasino-elokuvassa muutaman päivän. Nuoruuden kirjenippuni ei häntä kiinnostanut, vaikka salaisuuksien pakettia suorastaan tyrkytin avattavaksi. Nyt asiaa ei voi enää vältellä, sillä istutan perheen ihan varmasti Kasino-elokuvan eteen. Haluan näyttää, ettei äiti ole aina ollut viimeisiä henkäyksiään vetelevä dinosaurus.

Virpi Kupiainen-Ämmälä