Kolumni: Kesän jälkeen

Pari lasta leikki tohkeissaan kuumana kesäpäivänä leikkimökissä, johon oikeastaan ovat jo kasvaneet liian isoiksi. Rivissä oli vedellä täytettyjä limsapulloja, joihin oli tehty etikettejä ja pino itsetehtyjä leikkirahoja.”Me ollaan Irma-lääkäri ja Lyllikki ja nää myy pontikkaa maksan vajaatoimintaan.” Pontikkaleikki kesti päivän, pari, ja vaihtui otusleikkiin. Otusleikissä lasten itsekeksimät otukset valloittavat maailmaa. Kehittäviä tai ei, kivoja olivat leikit.

Auringossa paahtuneet, uimavesissä lionneet lapset kootaan taas näinä päivinä koululuokkiin oppimaan. Oppimisen lisäksi luokissa, käytävillä ja välitunneilla tapahtuu kaikenlaista muutakin. Paljon asioita tapahtuu aikuisilta näkymättömissä, pinnan alla. Arvioidaan monenlaista, joista aikuisilla ei aina ole aavistustakaan.

Kesällä ja lomalla lapsen on yleensä helppoa olla sitä, mitä on: saa käyttää aikansa mihin, missä ja kenen kanssa haluaa ja pukeutua miten haluaa. Arjen alkaessa, kun kootaan lapsijoukot yhteen, näyttää porukka toisille mahdollisuudelta; toisille se on uhka.

Toisten huomioon ottaminen ja kohteliaat käytöstavat ovat tietenkin kasvatuslistalla, mutta meidän aikuisten täytyy saada aikaan hyväksyvä ilmapiiri, jossa jokaisen lapsen elinympäristön, luonteen ja mieltymysten hyväksyntä olisi automaattista.

Meillä monilla on varmasti paljon kokemusta erilaisuudesta: itse olin se pisin tyttö, se eri maasta muuttanut, mitä milloinkin. Muilla jotain muuta.

Omassa luokassani keskustelemme oppilaideni kanssa usein omista erikoisuuksistamme, ja välillä meitä kaikkia makeasti naurattaa. Opeakin alkoi torniin kiivetessä kerran retkellä huimata, ja oppilaat kiipesivät ohjaajan kanssa ylös asti. Oppilaat lupasivat kuvata näköalat opelle ja vilkuttaa ylhäältä iloisesti. Tarvitseeko sinne torniin kaikkien uskaltaa kiivetä, jos muut vilkuttavat hymyillen ja kuvaavat näköalat?

Hyvä(ksyvä)ä alkavaa kouluvuotta!

Kati Nummensalo

luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu (kd.)

Seinäjoki

>>>>>>> Stashed changes