Kolumni: Kiinnostaako nuoria äänestäjiä politiikka?

Eduskunnan keski-ikä on tällä hetkellä 51 vuotta. Vanhin edustaja on 78-vuotias ja nuorin 28-vuotias. Eduskunta on valtion lainsäädäntövaltaa ja budjettivaltaa käyttävä elin, jossa päätetään Suomen tulevaisuudesta. Miten me nuoret voimme tuntea olomme kuulluksi ja ymmärretyksi, jos meidän nuorin kansanedustajamme on 28-vuotias?

“En mene äänestämään, koska minun äänelläni ei ole merkitystä”. “En äänestä, koska en tiedä ehdokkaista tai politiikasta mitään”. Nämä ovat lauseita, joita olen kuullut monta kertaa.

Viime eduskuntavaaleissa huomattiin, kuinka nuorten äänestysprosentti oli alhainen. Yksi suurimmista syistä, miksi nuoret eivät äänestä on se, että politiikka on monelle vierasta, eikä siitä ole välttämättä totuttu keskustelemaan kotona tai kavereiden kanssa. Siihen on saatava muutos heti!

Suomen eduskunnassa päätetään joka päivä asioita, jotka tulevat vaikuttamaan meihin. Sitä eivät kaikki nuoret välttämättä tajua. Nuorten äänestysprosenttia saisi nostettua esimerkiksi tiedottamisella. Kouluissa voidaan kertoa kunnolla, mitä politiikka oikeasti on, miten se vaikuttaa meihin ja miten me nuoret voimme vaikuttaa asioihin.

Olen ilokseni huomannut, että politiikka on alkanut kiinnostamaan nuoria. Politiikasta puhuminen on myös nykyään trendikkäämpää kuin ennen. Se voi johtua siitä, että esimerkiksi lukion yhteiskuntaopin ensimmäisen kurssin aikana keskustellaan politiikasta. Se tuo opiskelijoille lisää tietoisuutta, jonka avulla he oppivat ymmärtämään politiikkaa. Sen myötä he uskaltavat myös puhua siitä ja kertoa omia mielipiteitään.

Olemme menossa kohti aktiivista äänestysprosenttia, mutta se vaatii paljon myös eduskuntavaaliehdokkailta. Heidän täytyy keskustella nuorten kanssa tuoden omia mielipiteitään ja arvojaan esille, jotta nuoret tietäisivät ketä äänestää.

Tällä hetkellä meillä on todella paljon nuoria eduskuntavaaliehdokkaita. Toivoimme Seinäjoen nuorisovaltuuston kautta, että saisimme nuoria kansanedustajia päättämään Suomen tulevaisuudesta.

Dariush Rahim

nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Seinäjoki

>>>>>>> Stashed changes