Kolumni: Kiusaaminen haastaa – yllytän kaikkia yhteistyöhön

Kiusaamiskeskusteluja leimaa epätoivo, kiukku ja ihmettely. Mikä tekee asiasta niin vaikeasti puututtavan ja ratkaistavan? Kuin liukas mustekala yhä lisääntyvine lonkeroineen.

Kiusaamista täytyy ymmärtää ilmiönä ennen kuin lonkeroita voi alkaa laittamaan solmuun. Kiusaaminen on usein ryhmäilmiö ja siinä on kyse valtaepätasapainosta. Jostain syystä itseään nostetaan ylös toista alas painamalla.

Usein tämä syy on yksinkertaisesti oma paha olo. Lisäksi omat tunne-elämän ongelmat, puutteelliset vuorovaikutustaidot tai pelko siitä, että joutuu itse alas painetuksi, ovat taustalla.

On erittäin tärkeää tukea ja auttaa alas painettua, mutta tärkeää on myös lähteä painajan pahan olon alkulähteille. Kiusaajan koulun vaihto on asia, mitä usein peräänkuulutetaan. Tämä toimenpide ei auta pahaa oloa kantavaa ja sitä ympärilleen levittävää.

Siirto ei ratkaise tai poista itse ongelmaa, vaan siirtää sen. Kaikki osalliset tarvitsevat apua, tukea ja ohjausta. Erityisesti hän, joka sitä vähiten näyttää haluavan. Ei ongelma- vaan ratkaisukeskeisesti. Ei kovistellen, vaan kohtaamalla.

Meillä on edessämme ilmiö, jota kukaan ei voi saada yksin kuriin: ei vanhempi, ei opettaja, ei lapsi tai nuori. Tarvitaan vahvaa kehittämistyötä, inhimillistä yhteistyötä, yhteistä välittämistä ja syyttämisestä vapaata kasvatuskumppanuutta.

Mikäli kumppanuudessa koetaan puolin tai toisin, että päämäärä ja toimintatavat eivät ole yhteisiä, epätoivo nousee eteenpäin pääsemisen esteeksi. Kehittämistyössä tulokselliseksi toimintatavaksi on noussut kotien välisen yhteistyön ja kasvatuskumppanuuden tukeminen. Tämä on voimavara, joka on tärkeää valjastaa käyttöön.

Meidän on nyt syytä keskittää kaikki voimamme yhteistyön vahvistamiseen. Monta askelta on otettu eteenpäin luomalla tapoja vaikuttaa. Miksi kuitenkin vain pieni murto-osa osallistuu konkreettisiin yhteistyökutsuihin ja järjestettyyn ennaltaehkäisevään toimintaan verrattuna kommentoijien määrään somessa?

Jos haluamme ottaa kunnon harppauksen eteenpäin, tehdään selväksi ensin kodeissa ja sitten kouluissa: ”Sinä olet arvokas ja ainutlaatuinen mutta muista, niin ovat kaikki ne muutkin.”