Kolumni: Lakeuden Ristin mumma

Antti Hakolan ristikirkko Nurmossa on seissyt paikallaan 242 vuotta. Valtakuntien ja kuntien rajat ovat muuttuneet. Ruotsin ja Venäjän vallan ajat tulivat ja menivät. Viimeiset runsaat sata vuotta olemme rakentaneet itsenäistä Suomea. Eivät pitäjienkään rajat ole pysyneet paikoillaan. Vuonna 2009 Nurmon kirkosta tuli Seinäjoen seurakunnan oma. Siirtykööt maalliset viivat kartoilla. Nurmon kirkko on aina Nurmon kirkko.

Seinäjoen irtauduttua Nurmosta seurakunnan pyhäköksi tuli Östermyran ruutitehtaasta valmistettu Törnävän kirkko. Nurmon kirkko on siis Törnävän kirkon äiti. Äiti rakastaa ja siunaa lastaan tuntien iloa hänen hyvinvoinnistaan. Vireä Seinäjoki varttui ja tuli viimein kaupungiksi. Seurakuntakin kasvoi.

Törnävän kirkko synnytti lapsen, Lakeuden maamerkiksi kohonneen Lakeuden Ristin. Nurmon kirkko on Lakeuden Ristin mumma. Tyynellä ilmalla se kuulee valkoisen 65 metrisen tornin huipulta kantautuvat kellon lyönnit. Siellä se lapsenlapsi kutsuu ihmisiä luokseen, huokaa mumma loivalla rinteellä, synnyinsijallaan.

Nurmonkin kirkko on joutunut monen mumman ja paapan tavoin karanteeniin. Tuntui tosi oudolta viime pyhänä saarnata tyhjälle kirkolle. Vaikka radion ääressä taisi olla paljon väkeä, ei se korvaa tavallista kohtaamista. Rakkaat asiat ja ihmiset tajuaa usein vasta sitten, kun niitä ei enää ole.

Nurmon kirkko on nähnyt monenlaiset ajat. Sen alttarilta vakuutettu armo ja saarnatuolista julistettu Sana on aina taipunut kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Vaikka tilaisuudet on peruttu, Jeesuksen läheisyys ei muutu miksikään. Vapahtaja tulee niin lähelle, että meidän sairautemme tarttuu häneen. Suurin kipumme on synti. Tule, Jeesus, niin lähelle, että kaikki sairauteni tarttuvat sinuun ja minä saan yhdessä toisten kanssa elää ilman että mikään asia pelottaa.

Isäni joutui sairaalaan torstaiyönä. Paappa tahtoisi, että siellä käytäisiin, mutta kun ei voi. Tiedän jakavani monen kanssa tämän avuttomuuden ja kivun tunteen. Koko luomakunta huokaa ja odottaa vapautusta. Pian kirkot avautuvat ja saamme polvistua yhteiseen pöytään. Tulee päivä, jolloin yhteinen vaiva vaihtuu yhteiseen iloon.

Tapio Hirvilammi

Nurmon kappalainen