Kolumni: Linnanpuistosta puuttuu yksi kuusi

Kesästä on kulunut vasta juhannus, joten vuodenaikaa ja sen kohokohtia on vielä riittämiin. Kesän uutuus, taloyhtiön grillijuhla, on tänään ja eilen oli toinen uutuus, meidän reippaat 50 vuotta sitten koulunsa lopettaneiden kiekonheittokisa. Osallistujia oli kolme ikämiestä: tähtitieteen emeritusprofessori, tietojenkäsittelyn ekspertti ja toimittaja. Yleisö oli enimmäkseen naisia. Heittoväline oli 600-grammainen.

Juhlaa pukkaa. Heinäkuun lopulla ravataan Kuninkuusravit taas Seinäjoella. Viime vuonna ne toteutettiin tunnetuista syistä ilman suuren juhlan ja yleisön tuntua. Hankin sentään Seinäjoen Kuninkuusravien 2020 lippiksen, joka voi harvinaisuutena päästä vaikka stadin slangilla esitettävään television Vintage-ohjelmaan.

Suven rajallisuuden tiivisti eräs ylivieskalaisen ravimies, kun joskus lähdimme Rovaniemen kunkkareista kotimatkalle: ”Enää ei ole kesästä jäljellä kuin ammattiosaston juhlat ja perunannosto.”

Viisaat puut aloittavat jo keväällä satsauksen suven kasvupyrähdykseen. Puun kohtalo on kasvaa ja pysyä elinaikansa samalla paikalla, siis juurillaan, kunnes tulee monitoimikone tai puisto-osaston puunkaataja Stihlin kanssa. Viimeisen palveluksen voi tehdä myös myrsky tai metsäpalo.

Linnanpuiston reunaan Ylisentien varteen ilmestyi Vieno-myrskyn mentyä järeä kanto, jonka vuosirenkaista selvisi kuusen ikä. Siinä se oli seissyt kahdeksankymmentä vuotta eli toisen maailmansodan syttymisestä lähtien. Yksi kuusi ei ilmastonmuutosta torju, mutta metsä toimii jättimäisenä hiilidioksidi-imurina, kun se suodattaa ja varastoi hiilen ja hapen kaasumaista yhdistettä, josta osa puun kuoltua palautuu ilmakehään, mutta suuri osa jää pysyvästi ekosysteemiin.

Jos metsää halutaan käyttää ilmastonmuutoksen torjumisessa, sen on annettava vanheta.

Turja Turenius

kasvatustieteen kandidaatti