Kolumni: Loputon lakeus ei tuo iloa

Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Sanonta, joka kuvaa suomalaisen mielenmaisemaa osuvasti. Iloittu ilo muuttuu huomenna suruksi ja ylämäen jälkeen on aina alamäki.

Rakkaus ei tule kestämään, työmahdollisuus peruuntuu, uusi auto paukahtaa varmasti ja veronpalautuksessakin on ollut pilkkuvirhe. Suojamuuri on hyvä olla varmuuden vuoksi päällä. Ainahan jotain pahaa on nurkan takana. Ja muistetaan myös, ettei kahta ilman kolmatta. Pahat asiat tulevat ryppäissä. Vai tulevatko?

Jos me emme uskalla iloita ja innostua, vaan pelkäämme tulevaa, niin eikö silloin elämä mene hukkaan? Pysähdymmekö me lenkillä katsomaan, kuinka aurinko siivilöityy puiden välistä? Maistammeko me mansikat, nautimmeko me kuohuviinistä? Vai rullaammeko me eteenpäin loputtomalla lakealla?

On totta, että alamäet satuttavat. Ne tulevat yleensä yllätyksenä. Lähiomainen sairastuu, ystävä menehtyy, suhde kariutuu. Alamäet kuitenkin usein pysäyttävät meidät pohtimaan elämän tärkeysjärjestystä. Antavat mahdollisuuden kasvaa kohti lempeyttä ja ymmärrystä. Auttavat meitä kohtaamaan itseämme ja muita.

Itselleni alkuvuosi oli ilotonta aikaa. Työ ja ihmissuhteet takkusivat. Mikään ei maistunut miltään, eikä mitään uskaltanut suunnitella varmaksi. Läheisilläkin oli asiat huonosti. Siihen loputtomaan suohon olin valmis maatumaan. Lopulta oma olotilani ja ajatukseni ajoivat minut umpikujaan. Ainoa ratkaisu oli korjata asiat. Mennä kohti parempaa. Muuttaa omaa ajatusmallia, karsia elämästä huonoja ihmissuhteita ja lisätä elämään iloa paremmin rakennetulla arjella.

Elämässä tulee aina alamäkiä vastaan. Tärkeintä on mitä tapahtuu niiden välissä. Itseltä pitää uskaltaa välillä kysyä, olenko nauttinut elämästä? Olenko antanut itselleni luvan elää ja iloita? Syyssiivot tulisi tehdä aina myös huushollin lisäksi omassa arjessa. Katsoa omaan pääkoppaan, ravistella tomut pois ja häätää hämähäkit muille maille. Nostella iloa ja intoa tuottavat asiat varastosta esille. Heittää vanhat kaunat ja murheet kaatopaikalle. Ja muistuttaa itseä, että kannattaa nuolaista ennen kuin tipahtaa. Sillä kun tipahtaa, on myöhäistä enää nuolaista.

Juulia Soidinaho

ohjaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja