Kolumni: Minne ihmisen poika päänsä kallistaisi?

Armeijavuosilta muistuu mieleeni asunnoton mieshenkilö, joka verrattain usein oli yöjunassa matkustajana, kun itse matkustin varusmiespalveluspaikkakunnalle. Muistan, kuinka hänen kumaraan taittunut, väsynyt olemuksensa puhutteli minua kovasti hänet junassa nähdessäni.

Viikko sitten vietettiin valtakunnallista asunnottomien yötä. Seinäjoella jalkauduttiin alkuillasta Apila-kirjaston ympäristöön puurotarjoilun, asiantuntijapuheenvuorojen ja elävän musiikin kera. On hyvä, että asunnottomuus nostetaan kerran vuodessa esille, olkoonkin niin, että monille asunnottomille asunnottomuus on päivästä ja viikosta, jopa kuukaudesta ja vuodesta toiseen toistuva asia. Ei siis haittaa yhtään jatkaa tästä aiheesta vielä kolumnissani. Niin tärkeästä asiasta ja ilmiöstä on kysymys. Kirjoittamisen tärkeyttä voi perustella yksinkertaisesti sillä, että oman asunnon tai kodin tulisi olla jokaisen ihmisen itsestään selvä perusoikeus!

Suomessa oli vuoden 2018 lopussa vajaat 5 500 asunnotonta, joista 55 % majaili pääkaupunkiseudulla. Ilmiö on siis puolittain pääkaupunkiseutukeskeinen ja toisaalta koko Suomea – myös Etelä-Pohjanmaata ja Seinäjokea koskeva. Erityisesti viimeisimpien kahden kolmen vuoden aikana Seinäjoen kaupunki on yrittänyt vähentää asunnottomuutta asumisneuvontahankkeen avulla. Tulokset ovat olleet rohkaisevia heidän kohdallaan, joiden asunto on uhannut mennä alta pois esimerkiksi maksamattomien vuokrarästien takia. Asumisneuvonnalla on ollut näissä tilanteissa hyvä ennaltaehkäisevä vaikutus. Olemme myös seurakunnan diakoniatyön kautta tarjonneet erityistä kriisi- ja tukiasuntoa kaikkein vaikeimmissa ja akuuteimmissa tilanteissa. Yksikään hanke, toiminto tai tukiasunto ei kuitenkaan kykene täysin poistamaan asunnottomuutta.

Monet asiat vaikuttavat asunnottomuuden taustalla. Osa näistä syistä johtuu asunnottomasta itsestään, osa yhteiskuntaan liittyvistä rakenteellista asioista ja tekijöistä. Vailla työtä oleva henkilö voi ajautua asunnottomaksi esimerkiksi avioeron seurauksena, kun tulot eivät riitä asunnon ylläpitämiseen. Esimerkkinä jälkimmäisestä toimivat vaikkapa kasvavat kaupunkikeskukset: tietyille asuma-alueille pakkautuu paljon ihmisiä, mutta halvemman hintatason asumisvaihtoehdot puuttuvat. Tällainen ilmiö on tuttu eritoten pääkaupunkiseudulla.

Ei ollut Ihmisen Pojalla paikkaa, minne päänsä kallistaisi. Arkisessa työssäni mietin tätä tematiikkaa, kun kohtaan vailla vakituista asuntoa olevan ihmisen. Kuukauden kuluttua lähestyvän adventin ja sen myötä alkavan joulukauden sanomaan kiteytyy myös tämä vahva viesti ja tarina ihmisenä olemisesta! Mitä on olla turvaton ja asunnoton? Ihmisen Poika, Jeesus, oli itse myös kerran turvaton ja asunnoton. Hänessä meillä on hyvä kokemusasiantuntija ja ymmärtäjä. Me, joilla asuntoasiat ovat kunnossa voisimme tänään viettää pienen kiitollisen hetken yksin tai yhdessä. Samalla voisimme muistaa myös sen, että kuka tahansa meistä voisi olla samassa tilanteessa kuin pieni Jeesus poikavauva kaksi vuosituhatta sitten tai alussa mainitsemani yöjunan kumara ja väsynyt mies. Kukaan meistä ei voi välttyä elämän arvaamattomuudelta. Jos sinulla jäi viime viikolla Asunnottomien yö -teemapäivän yhteydessä sytyttämättä toivon kynttilä, niin ennätät sen hyvin tehdä vielä tänäänkin! Voit samalla muistaa toivon ilmaisulla heitä, jotka kaipaavat kattoa päänsä päälle.