Kolumni: Minun kirkkoni

Seurakuntavaalit pidetään 18.11.2018. Ennakkoäänestys alkaa jo vähän aiemmin. Vaalissa valitaan jäsenet kirkkovaltuustoon, joka päättää muun muassa taloudesta, kirkollisveroprosentista, viroista ja seurakunnan toiminnan painopisteistä.

Vaalien teemana on ”Minun kirkkoni”. Tuo sanapari on itsekeskeisyydessään hämmentävä. Sanat tuntuvat olevan vastoin kirkon yhteisöllistä luonnetta. Samalla ne kutkuttavat mukavasti mielenpäällä ja kutsuvat pohtimaan minkälainen on minun kirkkoni.

Minun kirkkoni on sekä Lakeuden Risti että Nurmon kirkko ja lisäksi moni aiempien kotipaikkakuntieni kirkko. Minun kirkkoni on lomamatkoilla Pietarin kirkko ja Lapissa Marian kappeli.

Minun kirkkoni on eri puolilla maata ja maailmaa tuttu paikka, jossa voin viettää jumalanpalvelusta omalla tai toisella kielellä, jota en edes osaa.

Minun kirkkoni on myös lasten ja nuorten kasvussa mukana oleva kirkko. Seurakunnan päiväkerhossa ja varhaisnuorten toiminnassa lapset ovat turvallisten aikuisten kanssa. He kannattelevat vanhempien rinnalla lasten elämää kirkon aarteiden äärellä. Iloitsen siitä, että seurakunnassa nuorilla on mahdollisuus jakaa saamaansa hyvää. Kerhonohjaajina ja rippikouluisoisina he voivat kokeilla työelämän ensiaskeleita ja vastuuta.

Kirkko ja sen toiminta voivat olla monelle etäisiä ja vieraita. Usein riittää, että kirkko on vain olemassa. Moni on tyytyväinen palveluihin, joita kirkosta saa tarvittaessa elämän eri tilanteissa.

Silti näiden vaalien yhteydessä jokaista rohkaistaan unelmoimaan kirkosta, joka voi olla vielä enemmän minun oma ja lopulta meidän kaikkien oma. Vaalien lähestyessä omia ajatuksia kirkosta voi viritellä esimerkiksi viiden valtakunnallisen vaaliteeman kautta: ”Minun kirkkoni uskoo, toivoo, rakastaa, on lähellä ja uudistuu”.

Seinäjoen seurakunnassa ehdolle asettuneet 139 ihmistä ovat ilmaisseet oman näkemyksensä siitä, millainen on heidän kirkkonsa ja samalla unelma meidän kaikkien yhteisestä kirkosta. Vaalikoneessa voimme peilata heidänkin ajatuksia omiimme ja löytää ehdokkaan, joka on valmis tekemään kirkosta minun, sinun ja meidän kirkon.

Arja Peltoketo

Seinäjoen alueseurakunta kappalainen

>>>>>>> Stashed changes