Kolumni: Minun visioni

Elämässä alkaa jo päästä helpommalla: on vakituinen luokanopettajan virka ja mukava perhe ja lapset jo niin isoja, että omille ja puolison kanssa yhteisille harrastuksillekin jää jo hyvin aikaa. Tai jäisi, jos yksi iso projekti ei haukkaisi isoa osaa ajasta. Voisihan sitä elämäänsä varmaan helpomminkin elää, kuin asettua eduskuntavaaliehdokkaaksi kaiken kansan arvioitavaksi.

Halu vaikuttaa yhteiskuntaan arvojeni pohjalta on se moottori, joka nostaa joka aamu ylös sängystä ja pitää liikkeellä. Joku viisas on sanonut: ”Hanki itsellesi visio, niin elämästäsi ei koskaan tule tylsää.”

Minun visioni on Suomi, jossa heikoimmistakin pidetään huolta. Suomi, jossa äänettömätkin saavat äänen. Suomi, joka uskaltaa pitää kiinni kristillisestä perinnöstään. Suomi, jossa heikolla, pienellä, sairaalla ja vanhallakin on ihmisarvo. Suomi, jossa perheet uskaltavat kasvattaa lapsiaan ja luottaa tulevaisuuteen. Suomi, jossa perhevapaaudistuksessa kuunnellaan perheen ja lapsen etua enemmän kuin markkinataloutta. Suomi, jossa hitaasti oppivallakin on aikaa oppia. Suomi, jossa uskaltaa vanheta, vaikka vanhasta ihmisestä on vaivaa. Vanheta arvokkaasti.

Pidän kiinni visiostani, vaikka se ei aina olisi kaikkien mieleen. En piilottele visiotani, en edes voisi, sillä se on minuun kiinni kasvanut ja näkyy. Se kelpaa, kenelle kelpaa ja jos se kelpaa tarpeeksi monelle, siirryn visioni kanssa keväällä eduskuntaan Arkadianmäelle.

En riisu visiotani siellä. En edes voisi, sillä ei se lähde minusta irti.

Kati Nummensalo

eduskuntavaaliehdokas kd.

>>>>>>> Stashed changes