Kolumni: Mitä säästetään korona-ajasta?

Koitti ongelma, jota emme voi paeta teeveeruudun takaa jääkaapille ja todeta mielessämme, että tämä ei kosketa meitä. Lintukotomme Suomi altistui maailmanlaajuiselle ongelmalle. Jaamme saman ongelman, surun ja hädän kuin kaikki muutkin maailmassa. Pitkään tuntui epätodelliselta. Nyt läsnä on pelko sairastumisesta ja kuolemasta. Omasta ja läheistemme.

Ruuhkavuosia elävänä on hyvä, että kiireeseen, harrastuksiin, tavoitteisiin verhottu arki sai kunnon tällin ja olemme pakotetusti kotona. Se antaa aivan uuden mahdollisuuden tarkastella elämää. Tässä voikin pohtia mitä kannattaa säästää korona-ajasta.

Korona-ajasta pitää ehdottomasti jäädä jäljelle oppimisen asenne, paluu luontoon, tarttuminen asioihin, luovuus ja talkoohenki.

Tähän asti palveluiden sähköistäminen, verkkokaupat, asiakaspalvelu etänä, opettaminen ja-niin-edelleen ovat olleet asioita, joita on saatettu lykätä eteenpäin. Etenkin kunnissa, mutta myös yrityksissä. Työpaikoilla ja kouluissa Teamsit ja Drivet ovat saattaneet olla vuosia käytössä, mutta työn tekemisen tapoja ei ole muutettu vastaamaan uusia työkaluja. Nyt rytisi, eikä ole enää omasta halusta kiinni käyttää ja kehittää, vaan on pakko. Ei voi enää jäädä odottamaan inspiraatiota opetella. Olemmekin kansana, iästä riippumatta, ottaneet aivan uuden asenteen oppia uutta. Jatketaan tätä hyvää starttia.

Ilahduttanut on myös se, että kun luonto uhkaa, niin suomalainen turvaa metsään ja mökkiin. Metsässä vapautuu ja tulee turvattu olo. Toivon, että tämä säilyy ja jatkamme kauniiseen luontoomme tutustumista ja toivottavasti kiinnostumme myös yhä enemmän sen suojelemisesta. Mistäpä tietää, vaikka halu olla väljemmin yhdistettynä etätyökäytäntöjen yleistymiseen käynnistäisi muuttovirran kaupungeista toiseen suuntaan.

Upeaa on ollut myös se, että kriisin keskellä ideat ovat muuttuneet teoiksi ja on löytynyt aivan uudenlaisia luovia ratkaisuja. Viimeisimpänä luin Finnairin henkilöstön tarjoavan läksyapua lapsille. Kriisin edessä toimitaan ja ajatellaan muita ennen itseä. Talkoohenki on noussut esiin, pidetään se.

Lämpimät tsempit ja terveyttä kaikkiin koteihin ja työpaikoille!

Pauliina Hautamäki

oma ittensä