Kolumni: Mitäpä jos

Vanha viisaus on, jos et keksi muuta, kokeile totuutta.

Edustamani kansanliike – sen puheenjohtajaa myöten – vakuutti neljä vuotta sitten, ettei koulutuksesta leikata. Leikattiin kuitenkin. Vuodesta 2011 jatkuneet koulutusleikkaukset ovat vieneet lähes puolitoista miljardia euroa suomalaisesta koulutuksesta. Leikkuriin on laitettu – painotuksista riippuen – niin varhaiskasvatus, perusopetus, lukio, ammattikoulut, ammattikorkeakoulut kuin yliopistot.

Hallitukset ovat – milloin milläkin perusteella – selittäneet leikkauksia. Suosittuja sanoja ovat olleet kestävyysvaje, opetuksen tiivistäminen, tyhjäkäynnin vähentäminen, päällekkäisyyksien purkaminen ja hallinnon karsiminen.

On syntynyt sutta. Eniten metsään on menty ns. amisreformissa. Ammattikoulutuksen reformi toteutettiin heikentämällä rahoitusta ja vaatimalla uudistuksia. Lopputulema oli, että nuorten omaehtoista ja itseohjautuvaa opiskelua lisättiin ja käytännönläheistä, työelämään sidottua harjoittelua kasvatettiin. Uudistusta toteuttamaan laitettiin vähenevä ammatillisen koulutuksen opettajajoukko, joiden piti valaista opiskelijat uuteen asentoon.

Reformissa pärjäsivät nuoret, joiden elämänhallintataidot, motivaatio ja vastuunottokyky olivat kohdillaan. Valitettavasti reformia jäivät ihmettelemään ne tytöt ja pojat, joiden oma-aloitteisuus ei tavoitteisiin asti yltänyt. Syntyi raukeita ja nelipäiväisiä koulupäiviä viettäviä ammattikoululaisia, joilla oli liikaa aikaa nukkua ja kuljeskella. Kotona vanhemmat ihmettelivät, kun nuorella on reippaasti luppoaikaa. Toinen aste kärsii traumasta, johon politiikka on syyllinen.

Jos todella ymmärrettäisiin, missä kohtaa Suomen tulevaisuus tehdään, pitäisi kaikki alan näkemys luoda varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Juuri nyt ala painii hämmennyksessä, jossa luumurtumia paikkaillaan, mutta sietämättömästi oirehtivia lapsia ei auta kukaan. Koulutus ei kestä enää leikkauksia. Toinen aste yskii, kun pohja vuotaa.

Koulutusleikkauksista – sen suurimmista syyllisistä hurskastellaan lähes jokaisessa puolueessa. Oppositiossa kauhistellaan ja hallituksissa selitellään.

Koulutus on yksi suurimpia julkisen hallinnon menoeriä. Siksi sen kimppuun on niin ahnaasti käyty. Kaikki muut selitykset ovat enimmäkseen juhannuspuheita.

Mitäpä jos – olkoon seuraavassa hallituksessa ketkä tahansa – jätettäisiin koulutus vihdoin rauhaan. Uskallettaisiin antaa resursseja, uskallettaisiin luottaa siihen, että koulutus on investointi tulevaisuuteen ja ihmiseen.

Jätettäisiin sanahelinät pois. Oltaisiin rehellisiä.

Pasi Kivisaari

kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk)

>>>>>>> Stashed changes