Kolumni: Naisvoimia – mikä perintö!

Muistelimme pyhäinpäivänä meitä edeltäviä sukupolvia. Mummani, tuo vahva pohjalaisnainen. Rakasti meitä lapsenlapsia laittamalla kaalikääryleitä, joista söimme sisustat. Ottamalla mukaan bingoon, jossa huolehti meidänkin bingolapuistamme, kun emme ehtineet etsiä oikeita numeroita. Voitot saimme me. Vei pesulaansa töihin viikkaamaan yhdessä lakanoita. Palkaksi tuli oikeaa rahaa.

Kyllä, hänellä oli oma pesula. Sitä ennen hänellä oli muoviliike. Se oli jotain uraauurtavaa, se. Sen ajan lasten unelmamaailma leluineen ja tavaroineen. Puolisonsa, paappani suvussa kyllä kulki metallialan iso sukuyritys, mutta mummallani oli oma yritys. Kaksi. Eläkkeelle hän ei malttanut jäädä.

Toinen isoäitini, tuo herkkä, mutta periksiantamaton nainen Etelä-Karjalasta. Kuuromykkä, kuten puolisonsakin, isoisäni. Asuivat Itä-Suomessa pienessä mökissä järven rannalla. Saivat viisi lasta, joista kaksi nuorinta sen ajan, 50-luvun, lastensuojelu vei heiltä pois. Ei kerrottu minne, kun ei siihen aikaan ollut tapana. Ei siihen aikaan muutenkaan vaivauduttu kauheasti kuuromykkien kanssa kommunikoimaan eikä heidän ihmisarvoaan kummoisena pidetty.

Isoäitini etsi näitä nuorimpia, rakkaita tyttöjään vuosikausia. Kirjoitti lapulle heidän nimensä, otti tyttärensä tulkiksi ja lähti bussilla uudelleen ja uudelleen. Kulki, etsi ja kyseli. Etsi, kunnes löysi. Ei alistunut arvottomuuteen.

Hän löysi lähes aikuisiksi kasvaneet tyttönsä toiselta puolelta Suomea, Pohjanmaalta. Tytöt asuivat sijaisperheessään aikuisiksi asti, mutta yhteys biologisiin vanhempiin ja sisaruksiin oli syntynyt. Näistä kahdesta tytöstä tuli minun äitini ja kummitätini.

Tämä kuuromykkä isoäitini rakasti meitä lapsenlapsia ottamalla mukaan kauppa-autolle, josta saimme omenalimsaa, petaamalla jännittävään piha-aittaan pedit ja halaamalla joka käänteessä. Ei siinä sanoja tarvittu.

Naisvoimia Länsi-Suomesta ja Itä-Suomesta: läpi vaikka harmaan kiven. Mikä perintö!

Kati Nummensalo

kaupunginvaltuutettu kd. Seinäjoki

>>>>>>> Stashed changes