Kolumni: Oikeus turvaan ja nautintoon

Taiteilijan tulot ovat hyvin epävarmoja ja ammatinkuvaan kuuluu valitettavan usein tukiloukun kanssa kamppailu.

Yksi taidekentän epätasa-arvoa purkava tai kulttuurialan työntekijän tulojen sirpaleisuutta kokoava ratkaisu on perustulo.

Parin vuoden takaista perustulokokeilua moitittiin, sillä kokeilulla ei ollut vaikutusta työllistymiseen. Kokeeseen osallistujat kertoivat kuitenkin voineensa paremmin.

Yle uutisoi viime kesänä aiheesta otsikolla ”Perustulosta ei saatu selville juuri mitään, vain työttömien masennus väheni”. Miten asiasta olisi viestitty, jos työttömyys olisikin vähentynyt, mutta hyvinvointi laskenut?

Perustuloa vastaan argumentoidaan muun muassa sillä, että se vähentäisi ihmisten halua tehdä työtä. Käsitys, että ihminen on pohjimmiltaan laiska ilman jatkuvan pääoman kasvun tavoittelua ja valvontaa, on vinoutunutta.

Luovan tekemisen yksi tärkeimpiä vaiheita on olla tekemättä mitään. Laiskottelu ei ole ruma sana. Pyörä on keksitty, ettei tarvitse kävellä ja niin edelleen.

Puhe porkkanoista ja kepeistä muovaa ajattelua siihen suuntaan, että jos ihminen on työtön, hän on onneton. Köyhyydestä johtuen näin voi useinkin olla, mutta ylhäältäpäin huutelevat unohtavat, että myös yhteiskunnan ulkopuolella elävällä on oikeus nauttia elämästään.

Taide ja kirjallisuus voivat auttaa löytämään sisäistä rikkautta ulkoisen sijaan. Työttömille suunnatuilla nihkeillä kursseilla pitäisi mennä yhdessä kirjastoon tai museoon, tehdä musiikkia ja keskustella videopeleistä.

Turvattu tulo takaisi myös sen, että ihminen voi ottaa vastaan osa-aikaista työtä joutumatta tukiloukkuun.

On hyvä muistaa, että millään talousjärjestelmällä ei päästä siihen pisteeseen, etteikö sitä joku hyväksikäyttäisi. Kapinoitsijat, kieltäytyjät ja muut sosiaalisia normeja rikkovat ovat arvokkaita ajattelijoita ja tekijöitä etenkin näin kriisin keskellä.

Korona on osoittanut, kuinka hataraa kaikki on. Olemme saaneet esimakua siitä, millaisia kriisejä tulevat sukupolvet joutuvat ilmastonmuutoksen myötä todistamaan.

”Yhdessä me selviämme tästä” ei auta, jos yhteiskunta ei tarjoa elämän pohjaksi turvaa. Toivon, että kriisin keskellä yhä useampi kiinnittäisi katseensa rakenteisiin, jotka pitävät ongelmia yllä.

Niin, ja tietenkin toivon, että yhä useampi muistaa tämän hullunmyllyn ohella laiskotella.

Unna Takalo

Kulttuurituotannon opiskelija