Kolumni: Ole ennemmin osa ratkaisua kuin ongelmaa

Tänä syksynä kukaan ei varmasti ole välttynyt uutisilta ilmastoraportista, jonka luvut puhuvat kylmäävää kieltään. Ilmaston lämpenemisen edes osittainen hallitseminen vaatii isoja toimenpiteitä ja pian. Nyt moni miettii, mitä voisi tehdä. Useimpia ahdistaa, jotkut kieltävät ongelman olemassaolon.

Karmeimmalta korviini kuulostaa ajatuskuvio, jossa nähdään, ettei meidän ole täällä pienessä Suomessa mitään hyötyä tehdä muutoksia, kun Kiina ja Intia päästelevät menemään miljardiluokan väestöpohjillaan. Suomi tosiaan on pieni ja syrjäinen maa, mutta maassa asuu fiksu ja korkeastikoulutettu kansa, jolla voisi olla suunnannäyttäjän rooli. Voisimme tehdä radikaaleja muutoksia nopeasti. Meidän pitää lämmittää rakennuksiamme enemmän kuin monessa maassa, mutta voisimme lopettaa kivihiilen käytön nopeutetulla aikataululla. Esimerkiksi. Joka tapauksessa tarvitaan jämäkkää poliittista ohjausta, vastuuta ei voi sälyttää liiaksi yksittäisen ihmisen valintojen harteille. Siksi odotan kovasti ensi kevään ilmasto- ja taidevaaleja. Toivon nimittäin, että viisaiden ilmastonäkemysten lisäksi tulevassa eduskunnassa isosti esillä ovat taiteen kysymykset: rahoituksen lisääminen ja taiteilijan toimeentulo.

Ilmastonmuutoksen hillintä ja taide liittyvät yhteen. Tietoa on tarjolla valtavasti. Yksi seikka on luotettavan faktan seulonta vääristellystä, mielipiteen erottaminen tosiasiasta. Vaikka ihmiset saisivat kaiken oikean tiedon ja näkisivät tieteelliset tutkimustulokset, syntyykö halu toimia? Tarvitaan kokemus omakohtaisuudesta, tämä vaikuttaa minuun, elämääni, läheisiini, tulevaisuuteeni. Tarvitaan tunne. Taideteos voi yhdistää houkuttelevassa paketissa aimo annoksen tietoa ja herätellä tunnekokemusta. Erityisen herkullisia ovat tästä näkökulmasta taiteen ja tieteen yhteiset projektit. Taiteessa on nähty paljon dystopiakuvausta, mutta toivottavasti pian alkaa lisääntyä sellaisten utopioiden esittäminen, joita kohti iso osa ihmisiä haluaa kurkotella. Sellaisia teoksia valitsisin taidelaitokseni ohjelmaan.

Mitä yksi ihminen vaikkapa Seinäjoella voisi sitten tehdä muuta kuin ahdistua tai kieltää koko homman? Ainakin sivistää itseään ja haastaa ajatteluaan kuluttamalla kertakäyttömuodin, turhien muovipakkausten, yltäkylläisen punaisen lihan syönnin tai omalla autolla suhaamisen sijaan päivittäisen annoksen kuvataidetta, kirjallisuutta, musiikkia, tanssia, teatteria, elokuvia. Miettiä edes jonkun pienen asian, jonka voisi muuttaa asumiseen, liikkumiseen tai ruokaan liittyen. Olla ennemmin osa ratkaisua, kuin osa ongelmaa.

Sanna Karimäki-Nuutinen

näyttelykoordinaattori

Seinäjoen taidehalli

>>>>>>> Stashed changes