Kolumni: Onnea yrittäjät

Tänään 5.9. vietetään valtakunnallista yrittäjänpäivää, jota Suomessa on vietetty jo 1990-luvulta lähtien. Oman päivänsä yrittäjät myös ansaitsevat. Sen verran vakiintuneesta päivästä on kyse, että päivän voisi merkitä myös liputuspäiväksi.

Yrittäjäriskin ottavat ihmiset luovat Suomeen työpaikkoja. Aina tämä riski ei kuitenkaan tuota haluttua tulosta. Tällainen yrittäjä tippuu Suomessa liian helposti tyhjän päälle. Tämä tuntuu tästä riskinotosta liian kovalta rangaistukselta ja se on monille myös syy jättää kokeilematta siipiään yrittäjänä.

Hallituksen linjaus yrittäjän ei-omistavan perheenjäsenen aseman muuttamisesta työttömyysturvassa yrittäjästä palkansaajaksi on erityisen hyvä uudistus. Yhtälailla tulisi myös parantaa yrittäjien omaa turvaa. Perustulo, olisi tässäkin kohtaa yksi parhaista tavoista turvata yrittäjän toimeentuloa vaikeina aikoina ja kannustaa myös uusia ihmisiä yrittäjyyteen.

Tänä yrittäjän päivänä haluan tietysti onnitella kaikkia yrittäjiä. Erityisonnittelut haluan lähettää niille pienyrittäjille, jotka tekevät ympäripyöreitä päiviä saadakseen elannon itselleen ja mahdollisesti muutamalle muulle ihmiselle. Ilman teidän panostanne ja riskejänne useampi Suomessa olisi ilman työtä.

Pieniä alle 10 hengen yrityksiä on Suomen lähes 300 000 yrityksestä suurin osa, reilusti yli 90 prosenttia. Näiden pienten yritysten tärkein voimavara on yrittäjän lisäksi hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät. Suomessa yritysten menestys onkin usein kiinni siitä, että yrittäjä onnistuu luomaan työntekijöilleen hyvinvoivan työympäristön, jossa työntekijän jaksamisesta pidetään huolta. Ympäristön, jossa työntekijän ei tarvitse stressata töiden yllättävää loppumista. Ympäristön, jossa velvollisuuksien ohella työntekijälle annetaan myös oikeuksia.

Suomessa yrittäjät ovatkin ymmärtäneet, että mitä paremmin työntekijä voi, sen parempi työtehokkuus on. Vaihtuvuuden sijaan on pidetty kiinni myös pysyvyydestä. Toivottavasti näistä voimavaroista huolehditaan Suomessa jatkossakin. Suomi kun edelleen on hyvä maa elää ja yrittää.

Tuomas Ojajärvi (vihr.)

kaupunginvaltuutettu